Unohda kallis sähkö: Näillä 8 vinkillä säästä selvää rahaa jouluruokia tehdessä

Joulu kolkuttelee ovella, ja jouluruokien teko alkaa olla pian ajankohtaista. Jouluruokien teko kuluttaa kuitenkin paljon sähköä ja siten rahaa, joten ota nämä asiat huomioon.

Riittäisikö tänä vuonna sittenkin hieman pienempi kinkku? Kuva: Shutterstock

Monet jouluruoat valmistetaan uunissa.

Vastusten alla kypsyy niin piparit, joulutortut, joulukakut, kinkut, kalkkunat, uunikalat kuin laatikotkin.

Joulumenun suunnitteluun kannattaa varata kuitenkin hieman aikaa, sillä pienellä vaivalla voit säästää paljonkin arvokasta sähköä.

1. Suunnittele

Aloita jouluvalmistelut pohtimalla, millaisen joulupöydän haluat tänä vuonna rakentaa, jotta se olisi herkullinen, mutta kestävä ja kohtuullinen.

Elintarvikemaahantuoja Lejos teetätti muutama vuosi sitten tutkimuksen, ja tulokset olivat kylmääviä; jopa 54% vastaajista ilmoitti, että jouluruoasta syntyy hävikkiä.

Yleisin syy hävikin kertymiseen on se, että ruokaa on laitettu liikaa ja sitä on määrällisesti liian paljon tarjolla.

Toiseksi yleisin syy jouluruoan pois heittämiseen on nopea kyllästyminen ruokaan.

Pohdi siis, tarvitsetteko tänä vuonna laatikkoa joka sorttia, vai riittäisikö vaikka kaksi? Tai kolme pienempää?

Entä olisiko tänä jouluna joulupöydässä paikka vaikkapa uudelle, kasvipohjaiselle ruokalajille? Joulupöytään sopivat esimerkiksi erilaiset salaatit tai vaikkapa nämä hunajaiset uunijuurekset, jotka vievät kielen mennessään.

Kuva: Shutterstock

2. Paista kerralla paljon

Uunissa kannattaa lämmittää yhdellä kertaa useampi ruoka ja leivonnainen. Suolaisia ruokia, kuten joululaatikoita, voi asetella uuniin jopa päällekkäin usealle tasolle, jos uunissa on kiertoilmatoiminto.

Kiertoilmaa käyttämällä uunin lämpötilaksi riittää 15 astetta matalampi lämpötila kuin ylä- ja alalämmöllä, joka jo itsessään säästää sähköä!

Entä mahtuisiko uuniin useampi kakkuvuoka kerralla? Kokeile ennen kakunteon aloittamista tyhjän kakkuvuoan kanssa.

Esimerkiksi tämä superyksinkertainen, vain 3 raaka-aineesta valmistuva kakku sopii joulupöytään mainiosti.

Mitä tahansa teitkään, muista tämä; kun yksi satsi on valmis, laita saman tien seuraava uuniin.

Voit myös tehdä herkullisen ja jouluisen jälkiruoan täysin ilman uunia tällä reseptillä.

pannacotta
Kaikki jälkiruoat eivät tarvitse uunia. Kuva: Shutterstock

3. Hyödynnä alku- ja jälkilämpö

Joululaatikoiden ja lihan kohdalla kannattaa uunin alku- ja jälkilämpö ehdottomasti hyödyntää.

Älä siis laita uunia päälle jo silloin, kun vasta aloitat laatikoiden teon, vaan valmista ruoat ensin.

Voit laittaa ne uuniin sitten saman tien päälle napsauttamisen jälkeen, ja vastaavasti uunin voi kääntää pois päältä jo vähän ennen kuin ruoat on määrä ottaa kypsinä ulos uunista.

Huom! Leivonnassa paistoajat ja lämpötilat ovat tärkeämpiä, joten vinkki sopii vain ruoanlaittoon.

4. Graavaa ja happokypsennä

Joulupöytään kuuluu myös kasapäin herkkuja, jotka eivät vaadi uunia. Esimerkiksi monet kalaherkut syntyvät ilman uunia graavaten tai happokypsyttäen.

Suosi siis tänä jouluna esimerkiksi erilaisia sillejä, silakoita, graavikaloja ja mätiherkkuja.

Kokeile vaikkapa tätä Hans Välimäen uskomattoman herkullista graavisiikaa.

Hans Välimäen graavisiika sekä kypsyy, että maustuu herkullisen kastikkeen avulla. Kuvat: Shutterstock. Muokkaus: Newsner.

5. Mieti sopiva kinkun koko

Kinkku ansaitsee oman osionsa, mutta palataan hetkeksi jo aikaisemmin mainittuun suunnitteluun.

Riittäisikö tänä vuonna kooltaan hieman pienempi kinkku? Tärkeintä kuitenkin on, kinkun koosta riippumatta, että sitä ei mene ruokahävikkiin.

Isokin kinkku on sallittua hankkia, kunhan se hyödynnetään viimeistä palaa myöten esimerkiksi pastaruoissa, hernekeitossa tai pizzassa joulupyhien jälkeen.

6. Airfryer käyttöön

Pieni kinkku valmistuu kätevästi airfryerissa, joka vie vähemmän sähköä kuin uuni. Airfryerissa kinkku paistetaan 100–120 asteessa ja kuorrutus tehdään 180 asteessa.

7. Älä laita uuniin kylmää lihaa

Lihat, oli kyse sitten kinkusta, kalkkunasta tai paistista, kannattaa ottaa hyvissä ajoin jääkaapista huoneenlämpöön ennen uuniin laittamista.

Kinkun sisälämpötilan on hyvä olla 15 astetta uuniin laitettaessa. Muista aina käyttää lihalämpömittaria!

8. Kokeile sähköttömiä valmistustapoja

Jos taloudesta löytyy leivinuuni, kannattaa sen käyttö opetella viimeistään nyt. Leivinuunissa valmistetuissa jouluruoissa on oma taikansa.

Suosi myös loimuttamista tai savustamista, jos vain mahdollisuudet siihen löytyvät.