Tämän takia sinun tulisi aina laittaa puinen kauha kattilan päälle – syy taustalla on nerokas

Joulu lähestyy kovaa vauhtia ja se tarkoittaa taas sitä, että tulemme syömään ja juomaan hyvin yhdessä perheidemme kanssa pyhien aikana.

Tuo kaikki tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että keittiössä tullaan käyttämään monia pannuja ja kattiloita erilaisten ruokien valmistamiseen ja tarjoiluun.

Kun tulessa on monta rautaa yhtä aikaa voi helposti käydä niin, että joku kiehumassa oleva herkku pääseekin kiehumaan yli…

On aina yhtä raastavaa kuulla hellalta se ääni, kun kattilassa oleva vesi alkaa kiehua yli. Sitä tapahtuu omalla kohdallani varsin usein ainakin silloin, kun olen keittämässä perunoita. Mutta kiitos erään lapsena oppimani niksin, osaan pysäyttää ongelman alkutekijöihinsä.

Ollessani aivan pieni, muistan nähneeni, kuinka isoäidilläni oli tapana asettaa puinen kauha poikittain kiehuvan kattilan päälle. Kysyin häneltä miksi ja hän vastasi, että puisen kauhan asettaminen oli nimenomaan ratkaisu siihen, ettei kattila kiehuisi yli.

Tultuani itse aikuiseksi aloin myös itse käyttää tätä nerokasta niksiä kotonani ja se todella toimii hyvin. Sillä voi estää ennakkoon veden kiehumisen yli, mutta samalla tavoin se myös lopettaa ylikiehumisen, jos huomaat laittaa sen paikalleen ajoissa.

Katso nyt vaikka itse alla oleva video, niin ymmärrät, mitä tarkoitan!

Tämä on nerokas niksi ja se voi olla monille avuksi näin joulun alla, kun keittiössä piisaa kiirettä!

Jaetaan sitä, jotta jokainen saa varmasti lukea sen!