McLeodin tyttäret jättivät farmin ja katosivat – tältä sarjan tähdet näyttävät nyt 14 vuotta myöhemmin

Australialainen McLeodin tyttäret -sarja ihastutti katsojia ympäri maailman 2000-luvun alussa ja se nousi suureen suosioon myös meillä Suomessa.

Nyt sarjan päättymisestä on kuitenkin ehtinyt kulua jo yli 14 vuotta. Tältä rakastetun ohjelman tähdet näyttävät nykyään.

Vuonna 2001 alkunsa saaneessa australialaisessa tv-sarjassa McLeodin tyttäret seurattiin sisarusten Tess ja Claire McLeodin elämää.

Isänsä kuoleman jälkeen sisarukset lyöttäytyivät yhteen oltuaan pitkään erossa, sillä se saavat perinnökseen suuren maatilan eteläisessä Australiassa.

Siskojen on tehtävä kaikkensa ja puhallettava yhteen hiileen, jotta farmi pysyy toiminnassa, eikä se ole helppoa, sillä pelkästään lähimpään kylään on matkaa liki 20 kilometriä.

Sarjassa keskityttiin niin sisarusten väliseen dynamiikkaan kuin ongelmiin maatilan pyörityksen ympärilläkin ja se nousi nopeasti valtaisaan suosioon monissa maissa.

Suomessa sitä esitettiin arkisin Ylen TV2 kanavalla. Ohjelma päättyi vuonna 2009, mutta sitä on sen jälkeen esitetty myös uusintoina monien katsojien toiveesta.

Tältä McLeodin tyttäret näyttävät nykyään.

Ohjelmaa kuvattiin lopulta yhteensä 224 jakson verran ja moni katsoja muistelee sitä vielä nykyisinkin liki 15 vuotta sarjan alkuperäisen päättymisen jälkeen lämmöllä.

Ohjelman kuvauksista on kuitenkin ehtinyt kulua jo vuosia ja sen tähdet ovat tehneet elämässään varsin toisistaan poikkeavia valintoja kameroiden sammuttua.

Bridie Carter ja Lisa Chappel

Bridie Carter näytteli sarjassa Teresa ”Tess” Silverman McLeodin roolia.

Ohjelman päätyttyä hän on jatkanut uraansa näyttelijänä ja esiintynyt monissa sarjoissa sekä elokuvissa menestyksekkäästi.

Television ja elokuvien lisäksi hän on myös tehnyt uraa teatterin puolella esiintyen muun muassa Love Letters -näytelmässä vuonna 2009.

Carter on nykyään naimisissa vaatesuunnittelija Michael Wilsonin kanssa ja pariskunnalla on kaksi lasta.

Tältä hän näyttää nykyään:

Tessin sisko Claire McLeodin roolissa sarjassa nähtiin puolestaan Lisa Chappel.

Suositun sarjan päättymisen jälkeen Chappel päätti keskittyä uraansa musiikin saralla, mutta Bridien tapaan hänkin on jatkanut myös näyttelemistä.

Vuonna 2016 hänet nähtiin muun muassa Netflix-sarjassa Roman Empire: Reign of Blood.

Hiljattain hän on myös ollut mukana Di and Viv and Rose -tuotannossa, jonka on ohjannut Stephanie McKellar Smith.

Tältä Chappel näyttää nykyään:

Aaron Jeffery ja Zoey Naylor asuvat yhdessä

Clairen sydämen valittua Alex Ryania näytteli sarjassa Aaron Jeffery.

Myös Jeffery on pysynyt kiireisenä sarjan päättymisen jälkeen ja ollut mukana monenlaisissa erilaisissa tuotannoissa.

Australialaisen Nine -sivuston mukaan hän on esiintynyt muun muassa Neighbours, Wentworth, Underbelly Files ja Between Two Worlds -sarjoissa.

Vuonna 2022 hän oli myös mukana tekemässä Pieces of Heriä Netflixille, joka oli valtava menestys

Jeffery on asunut jo vuosien ajan yhdessä näyttelijäkollegansa Zoe Naylorin kanssa, joka esitti sarjassa Regan McLeodia.

Pariskunnalla on kykyään yhdessä kaksi lasta ja kaiken perusteella rakkauselämä kukoistaa edelleen hyvin vahvasti.

Tältä he näyttävät nykyään:

Tältä Simmone Jade Mackinnon näyttää nykyään

Näyttelijä Simmone Jade MacKinnon nousi sarjan myötä tähdeksi upealla roolisuorituksellaan Stevie Hallina.

Sarjan jälkeen hän on niittänyt lisää menestystä muissa sarjoissa ja elokuvissa kuten Neighbours, Rescue Special Ops ja Cops LAC.

Sosiaalisessa mediassa näyttelijä kertoo elämästään ja paljastaa olevansa yksinhuoltajaäiti, joka rakastaa retkeilyä.

Tältä MacKinnon näyttää nykyään

Myles Pollard ja Rachael Carpani

Näyttelijä Myles Pollard esitti sarjassa Nick Ryania ja kollegoidensa tapaan hänkin on jatkanut uraansa ohjelman päättymisen jälkeen.

Pollard on työskennellyt kameran molemmilla puolin useissa erilaisissa projekteissa, kuten Home and away sekä X-Men Origins: Wolverine -elokuvissa.

He perustivat myös Bridie Carterin kanssa ohjelman jälkeen yhdessä tuotantoyhtiön Homeland Entertainment.

Hän kuvailee itse itseään Instagram-tilillään ”näyttelijäksi, ohjaajaksi, tuottajaksi, kirjoittajaksi sekä opettajaksi”.

Tältä Pollard näyttää nykyään:

Rachel Carpani puolestaan näytteli McLeodin tyttärissä Jodi Fountainia. Sarjan päättymisen jälkeen hän muutti Yhdysvaltoihin yrittääkseen saada isompaa loikkaa eteenpäin urallaan.

Hän on tehnyt useita erilaisia rooleja muun muassa suositussa NCIS -sarjassa sekä ohjelmissa kuten The Glades sekä Against the Wall.

Nykyisin hänellä on liki 60 000 seuraajaa Instagramissa, jonne hän päivittää aktiivisesti sisältöjä sekä kuulumisia elämästään.

Tältä hän näyttää nykyään:

Jessica Napierin elämä sarjan jälkeen

Näyttelijä Jessica Napier esitti suositussa sarjassa Becky Howardin roolia.

Tuon jälkeen hänkin on jatkanut uraansa näyttelijänä esiintyen muun muassa Bite Clubissa, Sea Patrolissa sekä Rescue: Special Opsissa.

Napier on ollut vuodesta 2009 lähtien naimisissa miehensä David Adlerin kanssa ja pariskunnalla on yhdessä kaksi lasta: poika ja tyttö.

Tältä hän näyttää nykyään:

En takuulla ole ainoa, joka muistaa vielä tämän sarjan!