Muistatko vielä kaikki ”Dallasin” tähdet – tältä he näyttävät nyt yli 30 vuotta myöhemmin

Sarjassa oli yhteensä 357 jaksoa 14 tuotantokauden ajan, joita esitettiin vuosina 1978-1991.

Kyllä vain, ”Dallasia” voidaan täysin ansaitusti pitää yhtenä maailman kaikkien aikojen parhaista draamasarjoista.

Sarjassa saimme seurata Ewingin perheen elämää öljyimperiumin keskellä ja kaikkea siihen liittyvää draamaa, johon suvun jäsenet sekaantuivat.

Mutta mitä sarjan rakastetuille tähdille tapahtui ohjelman päättymisen jälkeen?

Me selvitimme.

Dallas on millä tahansa mittarilla vertailtuna yksi kaikkien aikojen legendaarisimmista ja tunnetuimmista tv-sarjoista ympäri maailman.

Miljoonat ihmiset seurasivat jokaista sarjan tuotantokautta televisioruutuihin liimautuneina, kun Ewingin perheen elämää esitettiin draamasarjan muodossa.

Sarjaa tuotettiin lopulta 357 jaksoa 14 tuotantokauden ajan vuosien 1978 ja 1991 välillä.

Noiden vuosien ajan saimme seurata Ewinign sukua, joka oli tehnyt omaisuutensa öljyalalla Yhdysvaltain Teksasissa, jossa he pyörittivät myös omaa karjatilaansa.

Classic serialized drama "Dallas" began as a five-part miniseries on CBS in 1978. By the 1980-81 season it was the…

Posted by Programming Insider on Saturday, April 1, 2017

Päätösjakson jälkeen vuonna 1991 jatko-osia odottaneet fanit joutuivat kuitenkin odottamaan yli 20 vuotta.

Lopulta vuonna 2012 tv-kirjoittajat yllättivät koko maailman uudella tuotantokaudella 21 vuotta alkuperäisen sarjan päätöksen jälkeen. Kasaan oli haalittu osittain samat näyttelijät kuin aiemminkin.

Osa tähdistä ei kuitenkaan tehnyt enää paluuta tuttuihin maisemiin, vaan he olivat jo ehtineet vaihtaa urapolkua.

Katsotaan nyt tarkemmin, mitä kaikille alkuperäisen sarjan rakastetuille näyttelijöille kuuluu.

Dallas

Bobbya näytellyt Patrick Duffy

Patrick Duffy näytteli sarjassa komistusta nimeltä Bobby, joka sai monet naiset ihastumaan ympäri maailman.

Hän kohtasi kuitenkin sarjassa traagisen kohtalon, kun hänen hahmonsa tapettiin pois vuonna 1985. Tämä sai monet katsojat raivostumaan.

Remember Patrick Duffy from ‘Dallas’? He’s not the Bobby we remember anymore! —> http://bit.ly/2ghoe7e

Posted by Woman's World on Monday, June 19, 2017

Odottamattomasta palautteesta johtuen tv-kirjoittajat päättivät tehdä täyskäännöksen lepytelläkseen katsojia.

Jonkin aikaa protesteja ja vihapostia selattuaan tuottajat päättivät tuoda Bobbyn takaisin sarjan seuraavalle kaudelle. Tuolloin outoa paluuta selitettiin sillä, että hänen kuolemansa sarjassa oli ollut vain Bobbyn vaimon näkemä painajainen.

Tänä päivänä ikonisesta Bobbyn roolistaan muistettu näyttelijä on jo 72-vuotias ja hänen elämässään on ehtinyt tapahtua paljon myös Dallasin jälkeen.

Patrick nähtiin myöhemmin muun muassa saippuasarja Kauniissa ja rohkeissa sekä tehnyt ääninäyttelijän töitä. Hän teki myös paluun ikonisen Bobbyn rooliin keskusteluohjelma ”Wilkommen bei Carmen Nebel”:issä.

Rakastettu tähti koki yksityiselämässään kuitenkin raskaan tragedian, joka piti hänet pitkään poissa parrasvaloista. Hän menetti vaimonsa Carlyn Rosser Duffyn vuonna 2017, kun tämä menehtyi syöpään.

Will the biggest topic of conversation at the #Dallas40 reunion at Southfork be Patrick Duffy's new hair?!! #Dallas

Posted by Dallas Fanzine on Monday, March 26, 2018

– Saatan yhä kuulla ja nähdä hänet. Tiedän, mitä hän odotti ja halusi minulta, joten yritän elää sen mukaan, näyttelijä kertoi Closer Weekly -sivustolle.

– Tunnen hänen olevan aina lähelläni, mutta kaipaan eniten hänen kosketustaan. Pidän kuitenkin itseäni yhä naimisissa olevana miehenä.

Pariskunnalla on yhdessä kaksi lasta: Padraic ja Connor.

JR Ewinigiä näytellyt Larry Hagman

Larry Hagmanista tuli ohjelman myötä yksi koko television tuon ajan tunnetuimmista tähdistä.

Larry Hagman
Photo: Flickr

Koska Hagman oli yksi sarjan suosituimmista tähdistä, hän myös tienasi sen mukaisesti. Suosion huipulla Hagmanille kerrotaan maksetun jopa 100 000 dollaria per jakso, joka vastaa noin 85 000 euroa ja oli tuohon aikaan valtava summa.

JR:n rooli muutti Hagmanin koko elämän ja vain muutamassa viikossa hän koki muodonmuutoksen tuntemattomasta tv-näyttelijästä kansainväliseksi supertähdeksi.

Sarjaa tarkemmin seuranneet ihmiset muistavat taatusti myös salaliittoteoriat sekä polttavat keskustelut siitä, kuka ampui Hagmanin roolihahmoa sarjassa.

DALLAS, Larry Hagman, (1978-1991). © CBS /courtesy Everett Collection.

Juonenkäänne oli yksi sarjan puhutuimmista ja Hagmanille tarjottiin jopa rahaa, jotta hän olisi paljastanut juonen käänteen etukäteen, mutta hän ei taipunut. Vastausta saatiinkin odottaa liki 8 kuukautta ennen paljastusta.

Dallasin päättymisen jälkeen Hagman jatkoi uraansa näyttelijänä.

Hän esiintyi muun muassa tunnetuissa sarjoissa kuten ”Muodon vuoksi” sekä ”Täydelliset naiset”. Mikään muu produktio ei kuitenkaan enää yltänyt samalla tasolle, jolle Dallas oli hänet aiemmin nostanut.

DALLAS, Larry Hagman, 1982, (1978-1991). ph: Douglas W. Dubler / TV Guide /© CBS /courtesy Everett Collection.

Hagman oli 58 vuotta naimisissa ruotsalaisen Maj Axelssonin kanssa ja pariskunta sai yhdessä lapset Kristinan sekä Prestonin.

Menestyksen sijaan Hagman kuitenkin kärsi addiktioista, jotka liittyivät alkoholiin ja huumeisiin. Myös terveyshuolet seurasivat rakastettua tähteä, jolta leikattiin maksasyöpä vuonna 1995.

Syöpä teki paluun vuonna 2011, mutta tällä kertaa kurkkuun.

Hän menehtyi lopulta marraskuussa 2012 ollessaan 81-vuotias.

Larry Hagman and wife Maj at Southfork Ranch. 2004. #Dallas

Posted by Dallas Fanzine on Thursday, June 18, 2015

Victoria Principal näytteli Pamela Barnes Ewing 

Bobbyin Pamela-vaimoa näytellyt Victoria Principal esiintyi sarjassa lopulta 9 vuoden ajan.

Dallasin menestyksen jälkeen hän päätti kuitenkin valita toisenlaisen urapolun.

Flashback to summer in Dallas!

Posted by Victoria Principal on Monday, April 22, 2019

Hän jätti itse sarjan vapaaehtoisesti sen jälkeen, kun koki tason laskeneen käsikirjoittajien muututtua viidennelle kaudelle.

Tuottajat tarjosivat Principalille rahasummia, jotka olisivat tehneet hänestä koko tv:n tuon ajan kalleimman näyttelijän, jos hän olisi jäänyt sarjaan, mutta hän pysyi kuitenkin päätöksensä takana.

– Elämässä tulee hetkiä, jolloin sinun luonnettasi todella mitataan. Tuona yönä minä nukuin kuin pieni vauva, sillä tiesin, ettei minua voinut ostaa, Principal kertoi myöhemmin People -lehdelle päätöksen jälkeisestä ajasta.

HAPPY MOTHER'S DAY! ❤️

Posted by Victoria Principal on Sunday, May 9, 2021

Victoria Principal ei jättänyt ainoastaan Dallasia ja roolihahmoaan, vaan samalla myös koko uransa näyttelijänä.

Hän päätti sen sijaan panostaa täysillä omaan ihonhoitoon erikoistuneen yritykseensä ja kirjoitti myöhemmin kolme kirjaa.

Tehtyään alalla töitä liki 30 vuotta nyt 71-vuotias Victoria on jäänyt eläkkeelle ja keskittyy hyväntekeväisyyteen.

Hän oli naimisissa Christopher Skinnerin kanssa vuosina 1978-1980 ja myöhemmin Harry Glassmanin kanssa vuodet 1985-2006.

Ken Kercheval näytteli Cliff Barnes

Cliff Barnes oli J.R:n kovin kilpailija ja oli valmis tekemään mitä tahansa heittääkseen kapuloita Ewingin perheen rattaisiin.

Suunnitelmat eivät kuitenkaan koskaan päättyneet niin, kuin hän olisi toivonut.

Ken Kercheval (1935–2019) was a familiar face for 50 years on shows like DALLAS.See him on STARSKY & HUTCH – 7p ET on getTV What do you remember him from?

Posted by getTV on Wednesday, May 19, 2021

Dallasin menestyksen jälkeen Ken Kercheval katosi parrasvaloista tehtyään yhden tuon ajan tunnetuimmista tv-rooleista, joka ikuisti hänen nimensä monien mieleen.

Hän teki mittavan uran näyttelijänä jo ennen Dallasia esiintyen muun muassa Broadwaylla. Hänet muistetaan myös esimerkiksi roolistaan Texas Rangerissä, Crossing Jordanissa sekä I Still Dream of Jeanniessa.

Näyttelemisen lisäksi hän omisti osan popcorn-yhtiöstä, joka päättyi kuitenkin traagisesti konkurssiin sekä toisen osaomistajan itsemurhaan.

Kercheval menehtyi lopulta keuhkokuumeeseen alkuvuodesta 2019 ollessaan 83-vuotias

Hän oli elämänsä aikana naimisissa neljästi, ja häntä jäivät kaipaamaan kaikkiaan seitsemän lasta.

Linda Gray oli Sue Ellen Ewing

Ennen Dallasin esitystä ympäri maailman, Linda Gray tunnettiin parhaiten rooleistaan tv-mainoksissa Yhdysvalloissa.

J.R:n vaimo Sue Ellenin rooli nosti hänet kuitenkin supertähdeksi ja hän oli mukana sarjassa sen koko elinkaaren ajan. Gray oli myös yksi niistä harvoista alkuperäisistä näyttelijöistä, jotka tekivät paluun myös vuonna 2012 ilmestyneeseen jatko-osaan.

Larry Hagman and Linda Gray. Dallas.

Posted by Iconic Cool on Thursday, November 3, 2016

Dallasin lisäksi hänet muistetaan myös tv-sarja Melrose Placesta sekä roolistaan rouva Robinsona teatterilavalla Lontoossa. 90-luvulla hän oli mukana monissa elokuvissa ja näytteli muun muassa Sylvester Stallonen rinnalla elokuvassa Oscar.

Hän oli naimisissa Ed Trasherin kanssa 21 vuoden ajan ja pariskunnalla on kaksi yhteistä lasta: Jeff Trasher sekä Kehly Sloane. Jeff-poika kuitenkin menehtyi traagisesti syöpään vuonna 2020.

Linda Gray on itse tänä päivänä 80-vuotias. Viimeksi hän on esiintynyt elokuvassa vuonna 2019.

Barbara Bel Geddes näytteli Ellie Ewing Farlow

Jo ennen Dallasia Barbara Bel Geddes oli palkittu näyttelijä.

Hänellä oli takanaan pitkä ura Hollywoodissa ja Broadwaylla, jonka ansiosta hän oli ehdolla muun muassa Oscar-palkinnon saajaksi 1940-luvulla.

A huge part of Dallas' success. Thank you Jim Davis and Barbara Bel Geddes.

Posted by Dallas Fanzine on Friday, November 7, 2014

Alkuperäistä sarjaa 1980-luvulla seuranneet saattavat muistaa, että Barbara katosi Dallasista tauolle vuonna 1984.

Syy tähän oli se, että hänelle tehtiin sydänleikkaus, joka vaati pitkää toipumisaikaa. Tuolloin hänet korvattiin sarjassa näyttelijä Donna Reedillä.

Dallas jäi kuitenkin Bel Geddesin viimeiseksi roolisuoritukseksi.

Barbara Bel-Geddes "Dallas"

Posted by About Movies on Sunday, January 8, 2012

Hän jäi eläkkeellä sarjan päättymisen jälkeen näyttelijän uraltaan ja teki töitä taiteilijana, kuvittajana sekä lastenkirjailijana. Hän menehtyi vuonan 2005 ollessaan 82-vuotias.

Jim Davis esitti Jock Ewingiä

Hän suosi nuorempaa poikaansa Bobbya, mutta oli kova vanhimmalleen, eli JR:lle. Tämä ajoi kiilan veljesten suhteen väliin, joka kesti koko Dallasin elinkaaren ajan.

Jim Davis (1909–1981) played Jock Ewing on DALLAS and many other roles in a 40-year career!See him on HONDO — 11:15a ET What have you seen him in?

Posted by getTV on Sunday, November 17, 2019

Jim Davisilla oli jo ennen Dallasia takanaan mittava ura näyttelijänä niin elokuvissa kuin tv-sarjoissakin. Dallas oli kuitenkin suurin hitti, mutta Davis ei valitettavasti ehtinyt nauttia sen hedelmistä pitkään.

Davisilla diagnosoitiin neljännen kauden kuvausten keskellä leukemia, eli verisyöpä. Hoidot vaativat veronsa ja tuotantoyhtiö joutui tekemään paljon töitä saadakseen edes hänen puheensa kuulostamaan samalta kuin ennen.

Davis menehtyi lopulta vuonna 1981 ollessaan 71-vuotias ja hänen roolihahmonsa poistettiin sarjasta muutamaa päivää kuoleman jälkeen.

Charlene Tilton oli Lucy Ewing

Charlene Tiltonin ura oli sarjassa toisenlainen kuin monella muulla.

Hän oli mukana alusta alkaen, mutta poistui yllättäen Dallasista vuonan 1985.

Hän palasi myöhemmin taas takaisin sarjaan, mutta vain hetkeksi, sillä hänet poistettiin jälleen vuonna 1990.

Ninteen year old Charlene Tilton as Lucy Ewing. #Dallas 1978.

Posted by Dallas Fanzine on Friday, April 8, 2016

Omituisista saapumisista ja hahmon katoamisista huolimatta kukaan korvaava näyttelijä ei ottanut Lucyn roolia sarjassa, vaan Charlene näytteli häntä aina, eikä mitään pysyvää selitystä hänen katoamiselleen koskaan kerrottu.

Hän on kuitenkin tehnyt myös lukuisia muita rooleja mittavalla urallaan sekä levyttänyt myös musiikkia laulajana.

Tilton on toiminut myös sijaisvanhempana lukuisille lapsille, sillä hän kasvoi itse sijaiskodissa äitinsä skitsofrenian takia.

Hän avioitui vuonna 1982 muusikko Johnny Leen kanssa ja pariskunta sai yhdessä tyttären. Avioliitto ei kuitenkaan kestänyt, vaan päättyi kaksi vuotta myöhemmin.

Vuosina 1985-1992 hän oli naimisissa muusikko Domenick Allenin kanssa.

Actress Charlene Tilton has an estimated net worth of $1.5 million dollars. Although she has appeared in many projects…

Posted by Net Worth Records on Saturday, May 29, 2021

Tänä päivänä palkittu näyttelijä ja muusikko on 62-vuotias. Hänet nähtiin myös vuonna 2012 Dallasin uusintaversiossa osana alkuperäistä näyttelijäkaartia.

Steve Kanaly esitti Ray Krebbsiä

Kanaly oli pitkäaikainen osa Dallasia, mutta sarja ei kuitenkaan osoittautunut hänelle samanlaiseksi läpimurroksi kuin monille muille.

12. tuotantokauden jälkeen Steve Kanalyn tähti alkoi hiipua ja samoin kuin osalla muista sarjan näyttelijöistä, niin myöskään hän ei enää Dallasin jälkeen löytänyt vastaavaa menestystä.

Happy 75th to Steve Kanaly — aka Ray Krebbs from the best prime time soap of all-time, "Dallas." Who else was a fan of this one?

Posted by Do You Remember? on Sunday, March 14, 2021

Hän on ollut mukana mainoskuvauksissa, mutta viimeisin näyttelijäntyö häneltä on vuoden 2012 Dallasin uusi kausi, jolla hän oli mukana.

Nykyään Kanaly on 75-vuotias ja hän viettää hiljaiseloa kaukana parrasvaloista sekä julkisuudesta yhdessä vaimonsa kanssa.

Steve Kanaly with wife

Posted by STARS by MC on Friday, October 9, 2009

Peukut pystyyn ja jaa tätä artikkelia ystävillesi, joiden tiedät rakastavan Dallasia! Monesta olisi varmasti mukava tietää, mitä kaikille näille aikoinaan niin tutuille tähdille nykyään kuuluu!