Kuningas Kaarle Kustaan ja kuningatar Silvian uusi yhteiskuva nostatti valtavan kohun Ruotsissa

Kuningas Kaarle Kustaan ja kuningatar Silvian tuore valokuva, joka on otettu heidän valtiovierailunsa aikana Meksikossa on herättänyt runsaasti hilpeyttä ja keskustelua.

Ruotsin kuningaspari on valtiovierailulla Meksiksossa ja matkasta on tietysti julkaistu kuvia. Etenkin yksi kuva, joka on otettu Jukatanin niemimaan historiallisella Uxmalin Maya-kaupunkien alueella on kuitenkin aiheuttanut kohun.

Ruotsin lehdistössä, erityisesti Expressenissä, uutisoitiin, että TT:n (Tidningarnas Telegrambyrå) valokuvaajan ottama kuva ei olekaan aito, vaan sitä on käsitelty jälkikäteen.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen. Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.

Medieakademin, joka tutkii kansalaisten luottamusta mediaan ja poliittisiin toimijoihin, puheenjohtaja Emanuel Karlsten ilmaisi hämmästyksensä sosiaalisessa mediassa, kysellen, miksi kuvaa oli muokattu.

– Kuvaa on käsitelty Photoshopissa. Kuningaspari seisoo varjossa, ja taustalla on hyvin kirkas valo. Valokuvaaja on tehnyt, mitä on tehty jo iät ja ajat: hämärtänyt taustaa, jottei se näyttäisi aivan valkoiselta. Tällöin myös taustan yksityiskohdat näkyvät, TT:n kuvapäällikkö Mats Schagerström sanoo Expressenille.

Nalajilua

Kuvan julkaisu Instagramissa sai aikaan välittömän reaktion, jossa käyttäjät alkoivat sarkastisesti kommentoida ja kyseenalaistaa kuvan aitoutta.

– Kuningas ja kuningatar näyttävät hienoilta, mutta kuva ei näytä yhtään aidolta, toteaa yksi.

– Joku on laittanut Photoshopin laulamaan, toinen vitsailee.

Schagerström näkee kansalaisten valppaan suhtautumisen myönteisenä asiana, vaikkakin kuvankäsittelykohu on herättänyt kysymyksiä median luotettavuudesta.

Tapaus korostaa digitaalisen aikakauden haasteita ja sitä, kuinka tärkeää on ylläpitää avoimuutta ja rehellisyyttä julkisessa viestinnässä.