Koditon mies pääsi kampaajalle – murtui kyyneliin nähtyään lopputuloksen peilistä

Joskus elämässä kaipaa vain pientä muutosta. Kyse ei ole pakosti mistään isosta tai dramaattisesta asiasta, vaan pelkkä uusi hiustyyli tai vaikkapa vaatekerta voi tehdä jo paljon.

Espanjalaisen Jose Antonion kohdalla muodonmuutos ei kuitenkaan ollut mikään prioriteetti, sillä hän oli koditon mies, jolla ei ollut penniäkään rahaa. Hän sai vaivoin kasaan tarpeeksi rahaa päivän ruokaa varten, joten vähäisten rahojen tuhlaaminen parturissa käymiseen oli täysin poissa laskuista.

Eräänä päivänä kampaamon omistaja Salva Garcia päätti kuitenkin tarjota miehelle ilmaisen hiustenleikkuun sekä muodonmuutoksen. Sen lopputulos oli niin mullistava, että koditon mies murtui kyyneliin nähtyään itsensä peilistä.

Espanjalainen Jose Antonio työskenteli aiemmassa elämässään sähkömiehenä. Vajottuaan syvään masennukseen miehen elämältä katosi kuitenkin pohja ja hän menetti kaiken päätyen asumaan kadulle.

Eli kodittomana

Joka päivä hän keräsi ja kerjäsi edes pieniä kolikkoja voidakseen ostaa itselleen ruokaa. Hänellä oli tapana toimia jopa omatoimisena parkkivahtina rahojen ansaitsemiseksi.

Salva Garcia niminen nainen pyöritti kampaamoa hyvin lähellä sitä paikkaa, jossa Josella oli tapana viettää päivänsä. Hän näki monesti tuon kodittoman ja onnettoman oloisen miehen kuljeskelemassa kadulla.

transformation
Kuva: Youtube / Dr. Filmgood Audiovisual Studio

Miehen hiukset ja parta olivat pitkät sekä epäsiistit, kuten odottaa saattoi. Niinpä Salva päätti yllättää miehen eräänä päivänä.

Kävi läpi hurjan muodonmuutoksen

Jose on asunut omien sanojensa mukaan kaduilla kodittomana jo yli 20 vuoden ajan, joten ei ollut mikään ihme, että hänen hiuksensa ja partansa olivat epäsiistit.

Nyt siihen oli luvassa kuitenkin muutos, kun kampaamoyrittäjä tarjosi hänelle ilmaisen leikkauksen. Ja tuo muodonmuutos ei kyllä jätä ketään kylmäksi!

transformation
Kuva: Youtube / Dr. Filmgood Audiovisual Studio

Kuvaajat tallensivat koko Josen muutoksen videolle. Juuri ennen kuin hän istui kampaajan tuoliin hän sanoi:

– Anna ovien olla auki hetken, jotta voin nähdä itseni vielä viimeisen kerran näin. Sitten suljemme ne nähdäksemme, josko niiden avaaminen avaisi samalla tavalla myös uuden vaiheen elämässäni symbolisesti.

Sitten Salva ryhtyi hommiin ja ei mennyt kauaakaan, kun ilmiömäinen muutos oli valmis.

”Olenko se oikeasti minä?!”

Jose sai nähdä lopputuloksen katsoessaan peiliin – ja murtui heti kyyneliin.

– Voi hyvä jumala, se on uskomatonta. Olenko se oikeasti minä?! Minä näytän niin erilaiselta, kukaan ei voi tunnistaa minua ellen kerro, kuka olen, mies ihmetteli kyyneleet silmissään.

transformation
Kuva: Youtube / Dr. Filmgood Audiovisual Studio

Kyse oli pienestä eleestä, jonka Salva halusi hyväsydämisenä ihmisenä tehdä ilmaiseksi auttaakseen pulassa olevaa kanssaihmistä.

Muodonmuutoksen myötä Jose sai myös elämänsä takaisin raiteilleen ja onnistui jättämään kaduilla asumisen taakseen saaden uuden alun koko elämäänsä.

Tekijät kertoivat myöhemmin tilannepäivityksessä, että kuvaamisen jälkeen vuonna 2015 he auttoivat Josea rahallisesti, jotta tämä sai terveytensä kuntoon ja hankittua henkilöllisyyspaperit sekä passin elettyään vuosikymmenet ilman niitä. Nyt hänellä on myös työpaikka sekä huone omassa asunnossaan.

Katso koko uskomaton muodonmuutos videolta tästä: