Kuva: All Over Press / Timo Korhonen

Julkisuudesta kadonnut Redrama rikkoi hiljaisuuden harvinaisella viestillä – tältä hän näyttää nyt

Muusikko Redrama – eli Lasse Mellberg, rikkoi pitkään jatkuneen hiljaisuuden jakamalla harvinaisen päivityksen elämästään.

46-vuotias artisti Redrama, eli Lasse Mellberg, on pitänyt pidemmän aikaa hiljaiseloa sosiaalisessa mediassa ja julkisuudessa yleisestikin.

Muun muassa Vain elämää– ja The Voice of Finland -ohjelmistakin tuttu muusikko on kyntänyt viime aikoina läpi lukuisten vastoinkäymisten.

Joulukuussa 2023 uutisoitiin, että miestä epäillään kahdesta dopingrikoksesta sekä yhdestä huumausainerikoksesta, joista hän on saanut syytteet.

Redrama, Vain elämää
Kuva: Nelonen Pressi / Petri Aho

Mellberg on puhunut päihde- ja mielenterveysongelmistaan varsin avoimesti julkisesti aiemmissa haastatteluissaan.

Vuonna 2022 hän paljasti retkahtaneensa uudelleen 12 vuoden raittiuden jälkeen ja hakeutuneensa Minnesota-hoitoon.

Samana vuonna hän myös jättäytyi pois Vain elämää -sarjan kuvauksista kesken kauden eikä ollut mukana ohjelman erikoisjaksossa voidakseen keskittyä terveyteensä.

Jakoi uuden kuvan

Mellberg on pitänyt sosiaalisesta mediasta taukoa muun hiljaisuuden ohella jo pidemmän aikaa, mutta nyt hän on jakanut yllättäen uuden päivityksen seuraajiensa sekä faniensa iloksi

Kuva: All Over Press / Timo Korhonen

Päivityksen ohessa hän on jakanut kuvan itsestään selvästi tyytyväisen näköisenä hymyilemässä iloisena.

– Olen ollut studiossa työstämässä parasta musiikkia, mitä olen ikinä tehnyt. Yhä tauolla sosiaalisesta mediasta, Redrama kirjoittaa.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen. Jos upotus ei näy. Katso se tästä.

– Musiikki julkaistaan pian. Olen kiitollinen kärsivällisyydestänne. Pysykää kuulolla.

– 18 kuukautta puhtaana ja iloisena, hän päättää kirjoituksen viitaten raittiuteensa.