Redrama jakoi koskettavan kuvan – teki vuosi sitten käänteen tekevän päätöksen

Räppäri Redrama on kertonut avoimesti päihderiippuvuudestaan.

Redrama, Vain elämää
Artisti Redrama on ollut vuoden raittiina. Kuva: Nelonen Pressi / Petri Aho

Rap-artisti Redrama eli Lasse Mellberg on kirjoittanut Instagram-tilillään iloisen viestin.

– Yksi vuosi kuivilla ja selvänä. Olen kiitollinen, hän kirjoittaa kiitollisuutta ilmaisevan emojin kera.

 45-vuotias Redrama on kertonut avoimesti mielenterveysongelmistaan ja päihderiippuvuudestaan. Hänen nuoruutensa on ollut rankka. Hän ryyppäsi ankarasti ja käytti kokaiinia. Hänen veljensä kuoli vuonna 2010. Mies on yrittänyt jopa itsemurhaa. Lopulta hän katkaisi kierteen uskon avulla.

Redrama kertoi elokuussa 2022 Me Naiset -lehdelle retkahtaneensa uudelleen 12 vuoden raittiuden jälkeen. Mies totesi haastattelussa lyhyesti: ”Hävettää”. Redrama sanoi lähtevänsä kuukauden mittaiseen Minnesota-hoitoon.

Uuteen päivitykseen on tulvinut tsemppausviestejä ja sydänreaktioita. Heidän joukossaan muun muassa muusikko Tommi Läntinen ja valokuvaaja Ville Juurikkala.

20-vuotisen musiikkiuransa lisäksi Redrama on tunnettu televisiosta. Hän toimi The Voice of Finlandin tähtivalmentajana seitsemällä kaudella vuosina 2015–2021. Lisäksi hän oli Vain elämää -ohjelmassa vuonna 2022. Hän jätti erikoisjakson väliin terveyssyistä. Syynä oli päihdehoito.

– Tilanne on sellainen, että minun on pakko laittaa kaikki fokus terveyteeni ja toipumiseen. Sairaus, joka minulla on, on tunne sairaus. Siihen liittyy paljon muuta ja päihteidenkäyttö on vain oire siitä syvemmästä ongelmasta, mies sanoo ja herkistyy myös itse, hän kommentoi jaksossa videotervehdyksessä.

https://www.instagram.com/p/Cw7MwBXIL2K/

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.