Heikki Paasonen jakaa pomminvarman nukutusniksin lapsille – muut vanhemmat ylistävät: ”Nero!”

Lasten nukuttaminen illalla on täysin oma taiteenlajinsa, kuten jokainen vanhempi tietää. Tähän on olemassa erilaisia tapoja sekä tyylejä, jotka voivat eri tavoin.

Juontaja Heikki Paasonen paljastaa nyt oman ”pomminvarman kikkansa”, jolla saa lapset nukahtamaan hetkessä joka kerta.

41-vuotias juontaja ja perheenisä Heikki Paasonen on useimmille suomalaisille tuttu lukuisista tv-ohjelmista, joita hän on juontanut 2000-luvun alulta lähtien.

Työt pitävät miehen edelleen kiireisenä, mutta arkeen tuo lisää vauhtia myös tytär, joka syntyi vuonna 2021. Juontaja on monesti jakanut vaimonsa Maritan kanssa hauskoja havaintoja perheen arjesta seuraajiensa iloksi sosiaalisessa mediassa.

Jakoi varman vinkin nukutukseen

Muutama päivä sitten hän jakoi pitkän kirjoituksen liittyen lasten nukuttamiseen ja paljasti samalla oman vinkkinsä, joka on toiminut heidän perheensä kohdalla pommin lailla ”ainakin 20 kertaa”.

Kyse on tarinasta, jota perheenisä kertoo nukutustilanteessa lapselleen. Tarinassa siili yrittää saada muita eläimiä leikkimään kanssaan.

– Oon kehittänyt pomminvarman nukutustarinan siilistä, jolla ei ole kavereita, koska kaikki pelkäävät sen piikkejä. Homma menee näin:

– Siili menee kysymään oravaa leikkimään, ei natsaa. Sitten hiirtä, ei natsaa. Lopuksi kysytään pupua, joka sekään ei halua leikkiä mutta kertoo, että viisas pöllö voisi auttaa siiliä keksimään ratkaisun, Paasonen kirjoittaa.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen. Jos upotus ei näy, katso se tästä.

– Pöllön kotipuu on pitkän matkan päässä ja sinne päästäkseen on ohitettava 20 muuta puuta. Sit ne puut luetellaan hitaasti rauhallisella äänellä tyyliin: siili ohitti ensimmäisen puun, ja sitten toisen puun ja sitten kolmannen puun jne. Käytetään kaikki mahdollinen aika ja kuulostellaan välillä yleisöä.

– Kymmenennen puun kohdalla siili pitää evästauon, ja muissa väleissä saattaa napsia vaikka jotakin hedelmiä oksilta yms. side questeja, jos lapsi alkaa tylsistymään nukahtamisen sijaan. No sitten 20. puun jälkeen, jos lapsi on vielä hereillä, päästään pöllön luokse, joka ratkaisee siilin ongelman laittamalla pesusienen sen selkään niin etteivät piikit osu leikkikavereihin. Neroutta tämäkin, Paasonen kuvailee.

Heikki Paasonen
Paasonen kuvattuna Suomi soi -ohjelman pressissä 2023. Kuva: All Over Press / Matti Matikainen

Tästä onnellinen siili matkustaa vielä takaisin omaan kotikylään ohittaen jälleen kerran kaikki ne aiemmin mainitut puut. Juontajan mukaan tarina on tullut heidän perheessään hyvin tutuksi, mutta loppuun saakka ei silti ole vielä koskaan päästy – tai jouduttu.

– Meillä tarina on kerrottu nyt n. 20 kertaa, eikä koskaan ole päästy takaisin kotikylään asti. Kokeilkaa ja kertokaa miten kävi, Paasonen pyytää seurajiaan.

Muut vanhemmat ylistävät

Paasosen jakama niksi on otettu innolla vastaan sosiaalisessa mediassa ja miehen tarina on kerännyt lyhyessä ajassa jo liki 4000 tykkäystä Instagramissa. Moni kommentoija ylistää ideaa ja kertoo sen olevan loistava.

– Miten ihana tarina ja idea! Ehkä sitä voisi vielä kehittää ja luetella puut (koivu, kuusi, mänty, pihlaja jne.), jolloin lapselle tulisi puulajitkin tutuksi, eräs seuraaja kommentoi.

– Tää oli niin kiinnostava tarina, että lapsi ei malttanut nukahtaa ennen loppua. Ja oli kuulemma niin söpö ja liikuttava koko tarina, jatkaa toinen.

– Voisko saada tästä version YouTubeen tai vähintään äänikirjaksi, pyytää yksi.

Heikki Paasonen, Marita Paasonen
Heikki ja Marita Paasonen kuvattuna yhdessä. Kuva: All Over Press / Jussi Saarinen

– Nero! Mahtava tarina!

– Mä kokeilen illalla!

– Menee testiin!

Miten hauska idea ja varmasti kokeilemisen arvoinen! Onko sinulla mitään omia niksejä lasten nukutukseen liittyen? Kerro parhaat niksit ja vinkit Facebookin kommenttiosiossa!

Äläkä unohda jakaa tätä kaikkien ystäviesi luettavaksi, jos uskot siitä voivan olla apua!