He ovat legendaarisen Levyraadin uudet raatilaiset – Klassikko palaa pian televisioon

He ovat legendaarisen Levyraadin uudet raatilaiset – Klassikko palaa pian televisioon

MTV on julkaissut paluun tekevän levyraadin uudet vakioraatilaiset.

Monet muistavat televisiosta vanhan kunnon Levyraadin. Uudet hittibiisit laitettiin pisteytyksellä järjestykseen. Ohjelma on nyt tekemässä paluun 20. tammikuuta. MTV kertoo, ketkä jatkossa kappaleita rankkaavat arvosanoilla yhdestä kymmeneen.

Juontaja Jenni Pääskysaari kysyy kommentit sekä laulujen pisteet Lina Schifferiltä, Asko Kalloselta, Mikko Kososelta ja Väinö Karjalaiselta. Ohjelmaan kuuluu, että katsojat näkevät musiikkivideon, mutta raatilaiset kuulevat vain itse biisin. Jakson lopussa valitaan voittaja, joka on kerännyt eniten pisteitä.

MTV kertoo tiedotteessaan, että uusi Levyraati on kunnianosoitus vanhalle klassikolle pöydän muotoa myöten.

– Enpä olisi yhdeksänvuotiaana uskonut, että vaikka en päässyt musaluokalle, tulisin joskus liidaamaan legendaarista Levyraatia. Raadin puheenjohtajuus ja kuunneltavien kappaleiden valitseminen ovat iso ilo ja kunnia, puheenjohtajan paikan saanut toimittaja Jenni Pääskysaari sanoo tiedotteessa.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Levyraati tekee paluun televisioon. Kuva: MTV/Handout

Pääskysaari kertoo, että musiikki on aina ollut elimellinen osa häntä ja hänen elämäänsä. Hän iloitsee, että saa kuunnella musiikkia työkseen, sekä tarjoilla raatilaisille ja katsojille tuoretta kotimaista ja ulkomaista musiikkia.

– Tuntuu vähän liian hyvältä ollakseen totta. Uskon, että tällaisina myrskyisinä aikoina tarvitsemme musiikin eheyttävää ja parantavaa voimaa. Parhaimmillaan musiikki sujahtaa sinne, minne sanat eivät enää yllä.

4 vakiokasvoa ja vieraita

Neljän vakioraatilaisen lisäksi jokaisessa jaksossa on viikoittain vaihtuva vieras. MTV:n mukaan osa on julkisuudesta tuttuja, osa ei. Tiedotteen mukaan kuka tahansa voi päästä Levyraadin jäseneksi, jos ”osaa pysähtyä hetkeksi kuuntelemaan ja kertomaan rehellisesti mielipiteensä.” Haku on avoinna joulukuun ajan.

Asko Kallonen on musiikkialan pitkän linjan vaikuttaja. Hän kuvailee, ettei osaa odottaa mitään, vaan lähtee avoimin mielin kuuntelemaan Pääskysaaren tarjoilemaa musiikkia.

– On kiinnostavaa nähdä miltä se kuulostaa näissä olosuhteissa, koska musiikin kuunteluun ja kuuntelijaan vaikuttaa aina se konteksti, missä kuunnellaan. Toivon, että voisin suhtautua avoimin korvin kaikkeen kuulemaani ja kertoa miltä se minusta kulloinkin tuntuu, hän sanoo MTV:lle.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Kuvassa vasemmalta Lina Schiffer, Asko Kallonen, Jenni Pääskysaari, Mikko Kosonen ja Väinö Karjalainen. Kuva: MTV/Handout

Lina Schiffer on DJ, näyttelijä ja radiojuontaja. Hän sanoo ohjelman herättävän hänessä suurta kunnioitusta ja ihailua. Hän sanoo, ettei ole katsonut sarjaa vauvana, mutta Levyraati on käsitteenä itsessään instituutio.

Kitaristi Mikko Kosonen kuvailee raatiroolia kiehtovaksi ja jännittäväksi. Hän kertoo tiedostavansa arvioivansa kollegoiden ja ystävien työtä ja taidetta. Muusikko Väinö Karjalainen kuvailee ohjelmaa ikoniseksi osaksi suomalaista televisiohistoriaa. Myös hän on otsin liian nuori muistamaan sen.

– On suuri ilo päästä osaksi tätä ohjelmaa ja pyrin suoriutumaan tästä kunniatehtävästä mahdollisimman hyvin. Onneksi levyraadeissa ei koskaan ole oikeita tai vääriä vastauksia. On mahtavaa päästä kuuntelemaan ennakkoluulottomasti laajaa kattausta uutta musiikkia yhdessä muiden raatilaisten sekä katsojien kanssa.