IL: Levyraadista tuttu Pirkko Liinamaa, 88, on kuollut

1970 ja 80-luvuilla televisiosta suomalaisille tutuksi tullut Pirkko Liinamaa on kuollut, kertoo Iltalehti.

Levyraadin vakiojäsenenä 13,5 vuotta toiminut Pirkko Liinamaa on kuollut 88-vuotiaana pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana, kertoo IL.

Asian vahvisti lehdelle Liinamaan poika, Jukka Liinamaa.

Kuva: All Over Press

– Hänen poismenonsa ei tullut meille lähipiirille yllätyksenä, poika kertoo viitaten äitinsä pitkäaikaiseen sairauteen.

Vuonna 1932 syntynyt Liinamaa tuli suomalaisille tutuksi 1970 ja 80-luvulla television kautta, kun hän esiintyi juuri aiemmin mainitussa Levyraadissa vakiojäsenenä sekä teki omaa Pirkon kammari –ohjelmaansa.

Hänet muistetaan myös radiosta, jossa hän toimi Hyvää huomenta Suomi -ohjelman juontajana.

Pirkko ja Keijo Liinamaa kuvattuna yhdessä lastensa kanssa vuonna 1964. Kuva: Wikimedia Commons

Liinamaa jäi leskeksi yllättäen vuonna 1980, kun hänen aviomiehensä valtakunnansovittelija ja pääministeri Keijo Liinamaa menehtyi sairauskohtaukseen lenkkipolulla.

Pariskunta sai vuosien varrella viisi yhteistä lasta, joista yksi on kuollut.

Surullinen uutinen. Lepää rauhassa, Pirkko Liinamaa.