Varas teki virheen murtauduttuaan vanhuksen kotiin – vastassa oli kamppailulajeja harrastanut teräsmummo

Eläköitynyt Lorenza Marrujo asuu Fontanassa, joka sijaitsee Kalifornian osavaltiossa. 67-vuotias nainen oli yksin kotona jouduttuaan murtovarkaan kohteeksi. Murtovaras teki suuren virheen valittuaan pienikokoisen Lorenzan kohteeksi.

Eläköityneen naisen ulkonäkö voi hämätä, sillä Lorenza on 152 senttimetriä pitkä ja ruumiinrakenteeltaan laiha, mutta hän on harrastanut kamppailulajeja 26 vuotta. Murtovarkaalla ei käynyt mielessäkään, että vanhempi nainen olisi rohkea ja osaisi toimia kamppailutilanteessa.

Lorenza yllättyi nähtyään murtovarkaan hiipivän talon sisälle.

”Kun hän tuli lähemmäksi niin pyysin häntä poistumaan peruuttamalla ulos”, kertoo Lorenza haastattelussa.

Valitsi väärän kohteen

Murtovaras säikähti ja poistui nopeasti paikalta. Ei mennyt kauan ennen kuin Lorenza kuuli huutoa naapurinsa luota. Lorenza luuli säikäyttäneensä murtovarkaan. Murtovaras oli samalla matkalla päättänyt käydä 81-vuotiaan Elizabeth McCrayn luona.

Kuva: Youtube / Kuvakaappaus

Naapuri loukkaantui

Elizabeth loukkaantui taistelussa murtovarasta vastaan. Hän kaatui maahan ja huusi apua. Lorenza ei voinut antaa murtovarkaan satuttaa naapuriaan. Hän hälytti viranomaiset paikalle ja kiirehti naapuriin auttaakseen kaatunutta vanhusta.

Lorenzalla on musta vyö kamppailulajeissa. Vuosikymmenien kokemus osoittaa hänellä olevan sekä taitoa että oikeanlaista tekniikkaa.

Kuva: Youtube / Kuvakaappaus

Kamppailutilanne

Lorenza sai vedettyä murtomiehen pois Elizabethin kimpusta. Hän hyppäsi miehen päälle. Lorenza löi murtovarasta pesäpallomailalla kaulaan. 67-vuotias nainen ei kuitenkaan lopettanut vielä siihen. Lorenza otti tiukasti kiinni miehen kädestä ja väänsi sitä selän taakse. Poliisit saapuivat paikalle ja pidättivät murtomiehen.

Kuva: Youtube / Kuvakaappaus

Elizabeth kiidätettiin sairaalaan. Hän oli sairaalassa yön yli ja sai vammoihinsa hoitoa. Naapuri olisi voinut loukkaantua vakavasti, mikäli Lorenza ei olisi kiirehtinyt paikalle. Lorenza toimi tilanteessa todella rohkeasti.

Katso video tästä:

Murtovaras valitsi väärän kohteen!

Paina Jaa-nappia, jotta ystäväsikin voivat lukea tästä teräsmummosta!