Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Vaarallinen ilotulite vedettiin myynnistä Suomessa – älä missään nimessä käytä tätä!

Monet suomalaiset ovat sitä mieltä, että ilotulitusraketit kuuluvat uuteenvuoteen samalla tavalla kuin kinkku ja kuusi jouluun.

Ilotulitteiden kanssa on kuitenkin aina oltava varovainen, noudatettava ohjeita ja käytettävä suojalaseja. Ilotulitusaketteja myös valvotaan tarkasti.

Nyt Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) onkin havainnut vakavan turvallisuuspuutteen tänä uutenavuotena myynnissä olleessa Kolme Kunkkua -ilotulitteessa.

Patasarja on jo poistettu myynnistä myyntipaikoilta. Tukes kehottaa kuluttajia palauttamaan ostamansa tuotteet ostopaikkaan. Tuotetta ei saa missään tapauksessa ampua turvallisuuspuutteiden takia.

Kolme Kunkkua -patasarjaa on myyty myös rinnakkaisella nimellä Evoluutiopakkaus. Palautusmenettely koskee molempia tuotenimiä.

Kolme kunkkua
Kuva: Tukes

”Testasimme tuotetta 27.12. Santahaminassa ja havaitsimme siinä selvän turvallisuusvirheen. Patasarjassa oli panoksia, jotka eivät räjähtäneet sekä osa ammuksista räjähti liian aikaisin. Maahantuojalla suoritetuissa lisäammunnoissa saimme tukea havainnoillemme”, kertoo ylitarkastaja Mikko Ojala Tukesista.

Tuotteen maahantuoja Suomen Ilotulitus Oy on päättänyt tuotteen välittömästä takaisinvedosta. Tukes on tehnyt tuotteesta myös ns. RAPEX-ilmoituksen, eli ilmoittanut vaarallisesta tuotteesta koko EU:n alueella.

RAPEX on EU-alueella toimiva ilmoitusjärjestelmä, jonka kautta tieto vaarallisista tuotteista välittyy nopeasti ja vaaralliset tuotteet saadaan tehokkaasti poistettua Euroopan markkinoilta.

Kolme kunkkua
Kuva: Tukes

Kolme kunkkua -ilotulite on ollut myynnissä kymmenissä liikkeissä ympäri Suomen.

 

Lue lisää aiheesta...