Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Turistit luulevat valkoisia pisteitä lampaiksi, he eivät olisi voineet olla pahemmin väärässä

Risteilyaluksella olleet turistit pääsivät näkemään mahtavan tilanteen, yhdessä maailman eristyneimmistä paikoista. 


Facebook/SiberianTimes

Turistit kokivat ”once in a lifetime” -elämyksen Wrangelsin saarella, Pohjoisella jäämerellä

Risteilyaluksella olleet turistit luulivat, että rannalla olleet eläimet olivat lampaita. He katsoivat niitä tarkemmin ja huomasivat olevansa täysin väärässä. 

Facebook/SiberianTimes

Mitä eläimet olivat? 

Sadat jääkarhut olivat kokoontuneet yhteen syömään rannalle ajautunutta valasta. 

Ranta oli täynnä jaakarhuja, jotka söivät useita kertoja. Mukana oli myös perheitä, joissa oli jopa 4 jääkarhunpentua. 

”Siellä oli vähintään 230 jääkarhua. Naaraita, uroksia ja pentuja”, luonnonsuojelualueella työskentelevä opas kertoo The Dodo -sivustolle

Facebook/SiberianTimes

Villejä jääkarhuja on tutkijoiden mukaan elossa enää vain 25 000 yksilöä, ja turistit onnistuivat näkemään samaan aikaan noin prosentin koko kannasta. Eikö olekin uskomatonta? 

Facebook/SiberianTimes

On ihanaa nähdä, kuinka moni jääkarhu sai syödä vatsansa täyteen, sillä lajiin kohdistuvat riskit ovat todella suuret. Jäätiköiden sulamisen ja ilmastinlämpenemisen vuoksi jääkarhut eivät välttämättä pääse jään päälle jahtaamaan hylkeitä ja kasvattamaan rasvakerrostaan. 

Kaikki jääkarhut saattavat olla kuolleita vuoteen 2100 mennessä, elleivät ihmiset hidasta ilmastonmuutoksen etenemistä, Polar Bears Internationalin tutkijat kertovat. 

Isbjörn
CosmosMagazine

Onneksi näiden jääkarhujen ei todellakaan tarvitse huolehtia ruoasta, ainakaan hetkeen.

Risteily oli turisteille varmasti unohtumaton kokemus, olisinpa itsekin ollut näkemässä luonnon majesteettisen esityksen! 

Jaa nämä upeat kuvat ystävillesi, jotka arvostavat ja haluavat suojella luontoa! 

 

Lue lisää aiheesta...