Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Tonnikala- avokadoquesadillat ovat uusin lounassuosikkini

Oletko syönyt quesadilloja? Jos et, niin olet jäänyt jostakin hyvästä paitsi. Tämä meksikolainen ruoka on ollut suosikkieni joukossa aina siitä asti kun maistoin niitä ensimmäisen kerran. Kyse ei ole mistään erikoisesta tai vaikeasti valmistettavasta ruoasta, vaan ne ovat oikeastaan hyvin yksinkertaisia. Yleensä vaihtoehtoina ovat kanan- tai naudanliha, mutta toki muitakin variaatioita on. Tonnikala on yksi niistä. Ainakin omasta mielestäni tonnikalassa on paljon enemmän makua kuin vaikkapa kananlihassa. Kannattaa siis perehtyä tähän reseptiin joka sisältää myös avokadoa!

Ainekset:

– 8 pehmeää vehnätortillaa

– 1 iso avokado

– 2 rkl sitruunamehua

– suolaa

– 400 g purkki tonnikalaa

– 50 g pinaatinlehtiä

– 1 kuppi raastettua cheddar-juustoa (tai muuta juustoa)

1. Kuori avokado, laita se kulhoon ja lisää sinne sitruunamehu ja hiukkasen suolaa. Muussaa avokado lopulta haarukalla.

2. Laita neljä tortillaa pöydälle ja levitä avokadomuussi niiden päälle.

3. Seuraavana tulevat tonnikala ja pinaatinlehdet.

4. Sitten juusto. Laita lopuksi toinen tortilla kunkin luomuksen päälle.

5. Paista noin 2 minuuttia kummaltakin puolelta tavallisella paistinpannulla tai kuvan kaltaisella pannulla.

6. Leikkaa pitsaleikkurilla tai veitsellä neljään osaan ja tarjoile!

Voit katsella vielä tämän videon:

Jaa tämä mainio resepti Facebookissa!

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa.

 
 

Lue lisää aiheesta...