Toimitusjohtaja uhrasi oman palkkansa, jotta henkilökunta voisi pitää työnsä ja palkkansa koronakriisissä – ylistetään nyt sankarina

Koronavirus on iskenyt kovalla kädellä monille toimialoille, mutta erityisen pahaan tilanteeseen ovat joutuneet ravintola- sekä turismialan yritykset. Monet yritykset ovat joutuneet lomauttamaan työntekijöitään ja pahimmassa tapauksessa yrityksiä on myös mennyt konkurssiin.

Yritysten kassavirtojen ehtyessä sen tuntevat nahoissaan useimmiten pätkätyöläiset tai nollatuntisopimuksella töissä olevat työntekijät, joista moni joutuu tällä hetkellä miettimään sitä, miten he voivat elättää itsensä tai lapsensa.

Monet työntekijät ovat joutuneet viime kuukausien aikana kohtaamaan kovia päätöksiä ja miettimään toimeentuloaan uudestaan, mutta toimitusjohtaja Kent Taylorin kohdalla päätös ei ollut vaikea.

Sen sijaan, että hän olisi leikannut työntekijöidensä palkkoja tai lomauttanut heitä, hän päätti luopua kokonaan omasta palkastaan.

Kuvituskuva: Kuvan henkilöillä ei ole tekemistä artikkelin kanssa.

Toimitusjohtaja antoi vuoden palkkansa työntekijöille

Kent Taylor on suositun Texas Roadhouse -ravintolaketjun toimitusjohtaja ja asuu itse Louisianan osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Aiempina vuosina Taylor on menestyvän ketjun toimitusjohtaja kyennyt nostamaan itselleen liki 10 miljoonan dollarin vuosipalkkaa, mutta nyt koronaviruksen takia hänenkin yrityksensä kassavirrat ovat ehtyneet ja taloudelliset ongelmat painavat päälle.

Sen sijaan että Kent Taylor olisi lomauttanut tai irtisanonut työntekijöitään, hän päätti kuitenkin luopua omasta loppuvuoden palkastaan ja suunnata siinä tehdyt säästöt suoraan työntekijöidensä hyvinvointiin sekä palkkoihin kriisin aikana.

Toimitusjohtajan upeasta ratkaisusta ovat uutisoineet monet mediat, kuten Louisiana Businesss First.

We are honored and proud to have a Founder & CEO at Texas Roadhouse who shows he cares with his actions and not just his words.

Gepostet von Texas Roadhouse am Donnerstag, 26. März 2020

Miten upea ele suurelta mieheltä vaikeana aikana. Monet ihmiset eivät olisi tehneet tuollaista, vaan ajattelisivat vain itseään.

Ole hyvä ja paina JAA-nappia, jos sinäkin haluat osoittaa kunnioituksesi tämän toimitusjohtajan upealla johtamiselle kriisin keskellä!