Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Teinit löytävät hylätyn auton – he katsovat etupenkille ja huomaavat karmivan yksityiskohdan

Joskus vaistomme kertoo, että kaikki ei ole kunnossa. On kummallista, että kyseinen tunne on yleensä oikeassa ja tämän vuoksi sen mukaan kannattaakin reagoida. 

Pennsylvaniassa olleet nuorukaiset toimivat vaistojensa varassa, kun he huomasivat metsässä auton, jonka ikkunat oltiin rikottu. He eivät kuitenkaan olisi koskaan osanneet arvata, kuinka elintärkeä heidän reagointinsa oli. 

Tienvarrella seisoi auto, jonka ikkunat oltiin rikottu. Alueella näkee harvoin autoja, jonka vuoksi tilanne herätti nuorissa epävarmuutta. 

He avasivat oven ja autonpenkiltä löytyi kortti, jossa luki ”Edwin Kosik.” Moni olisi ehkä jättänyt tilanteen siihen, mutta nuoret sankarit päättivät viedä asiaa eteenpäin, selvittääkseen, kuka kortin alkuperäinen omistaja oli. 

Pojat selvittelivät tilannetta puhelimen avulla ja huolestuivat entisestään – kävi ilmi, että kortti kuului henkilölle, joka oli ollut kadoksissa kahden päivän ajan. 

Nuoret riensivät nopeasti kotiin ja kertoivat vanhemmilleen siitä, mitä oli tapahtunut. Vanhemmat soittivat välittömästi poliisille ja pojat saivat näyttää, missä auto sijaitsi. 

Kadonnut mies löydettiin auton läheltä, jossa hän oli maannut kahden päivän ajan. Hän oli väsynyt ja peloissaan, mutta vahingoittumaton.

Vain muutama päivä tapahtumien jälkeen, alkoi kova myrsky. Vettä satoi hurjasti ja se peitti lopulta alueen, josta mies oltiin löydetty. Emme tiedä, kuinka Edwin Kosikille olisi käynyt, ellei poliisi olisi ehtinyt paikalle ajoissa.

Katso alla olevasta videosta, kuinka tavallisista pojista tuli koko kotikaupungin sankareita. Voit myös jakaa tämän artikkelin, mikäli pojat toimivat tässä tilanteessa juuri niin kuin pitääkin. 

 
 

Lue lisää aiheesta...