Kuvat: TikTok / emilyk8zz

Roskia vienyt nainen järkyttyi saatuaan naapurilta kiusallisen viestin: ”Mieheni voi nähdä sinut…”

Sopu ja hyvät välit naapureiden kanssa voivat olla kultaakin kalliimpi asia etenkin siinä kohtaa, jos olet aikeissa asua samassa paikassa pidemmän aikaa.

Useimmiten on lohdullista tietää, että lähistöllä on joku ystävä, jonka ”vahtiva silmä” pitää myös sinua silmällä, mikäli jotain tapahtuisi.

Nämä naapurit veivät kuitenkin tilanteen joidenkin mielestä hieman liian pitkälle.

Kun Yhdysvalloissa asuva nuori nainen nimeltä Emily heräsi kodistaan eräänä tavallisena aamuna, hän päätti käydä ensitöikseen viemässä roskansa ulos normaaliin tyyliin.

Tässä vaiheessa hän ei kuitenkaan vielä tiennyt sitä, että hänen naapurinsa tarkkailivat hänen jokaista liikettään.

Kuva: TikTok / @emilyk8zz

Hetkeä myöhemmin hänen ovelleen ilmestyi viesti, jonka lähettäjä oli hyvin epäileväinen naapuri. Viestin sisältö ei kuitenkaan liittynyt hänen juuri viemiensä roskien sisältöön, jotka olisivat aiheuttaneet naapurille ärsytystä – vaan hänen vaatteisiinsa.

Naapuri paljasti käsin kirjoittamassaan ”heippalapussa”, miten hän oli saanut Emilyn kiinni.

”Mieheni näkee sinut kamerassa”

Käsittämätön viesti naapureilta paljasti nopeasti, mistä oli kyse.

– Hei, minun mieheni näkee sinut ovikamerastamme. Ole hyvä ja laita housut jalkaan, kun viet ulos roskia!!! Naapurisi, viestissä luki.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen. Jos upotus ei näy, katso se tästä.

Emily tunsi alkuun olonsa loukkaantuneeksi ja ahdistuneeksi viestistä, mutta jonkin ajan mietittyään hän päätti ottaa siitä kaiken ”ilon irti”.

Hän jakoi videon aiheesta TikTokissa ja seurasi sitä videolla, jolla paljasti yllä olleen asunsa, mikäli oli saanut naapurin suuttumaan, 7 News -sivusto kertoo.

Kuva: TikTok / @emilyk8zz

– Minulla on ollut tämä sama paita päällä jo kolme päivää, hän sanoo videolla pidellen roskapussia.

Yllään hänellä on varsin suurikokoinen hupullinen paksupaita, joka yltää reilusti lantion yli ja peitti siksi alla olleet shortsit.

Jos upotus ei näy, katso se tästä.

@emilynotinpariss

Replying to @crickle123 yep I been wearing this sweatshirt for 3 days straight now

♬ original sound – ojccccc

Heippalappu herätti vahvoja reaktiota

Hänen alkuperäinen videonsa on kerännyt lyhyessä ajassa jo yli miljoona katselukertaa ja sen kommenttikentästä käy ilmi, että naapurin viesti on herättänyt vahvoja tunteita monissa.

Osa ehdottaa asioita, millä Emily voisi vastata uteliaalle naapurilleen.

– Puhu miehellesi asiasta, älä minulle, eräs ehdottaa Emilyn vastaviestiin.

– Kirjoita heille takaisin, ”Kiitos, mutta minulla on kaikki hyvin. Puhu asiasta miehesi kanssa, älä minun”, toinen komppaa.

– Hän ei tarkentanut millaiset housut joten… huomenna voit olla Iines Ankka, eräs vitsailee.

Kuva: TikTok / @emilyk8zz

– Voisin veikata, että hänen aviomiestään tilanne ei harmita yhtä paljon, eräs seuraaja vitsailee.

Osa kuitenkin myös puolusteli naapurin reaktiota todeten sen olevan ihan kohtelias pyyntö.

– Tuo on ihan ymmärrettävä pyyntö ja ainakin hän on kohtelias kertoen tilanteesta, jotta siitä ei tule isompaa ongelmaa, naapurin kannalla oleva seuraaja toteaa.

Mitä mieltä sinä itse olet? Saako omasta kodistaan astella ulos viemään roskia pukeutuen miten haluaa, vai pitäisikö ennemmin huolestua siitä, jos naapurit tarkkailevat kameroilla toisiaan näin?