Pihi mies jätti 13 miljoonan perinnön, joka meni monelta sivu suun yhden seikan takia – pitivät huijauksena

Edesmenneen miljonäärin valtaisa perintö aiheutti yllättävän paljon päänvaivaa.

setelit
Kuva: Shutterstock

Yhdysvaltalaisen Terry Kahnin testamentti herätti huomiota, kun hän jätti massiivisen 13 miljoonan dollarin perinnön hyväntekeväisyyteen. Antelias ele ei kuitenkaan sujunut mutkitta, kertoo muun muassa CBS News.

Vuonna 2021 menehtynyt Kahn ei määritellyt tarkasti, mille hyväntekeväisyyskohteille perintö oli tarkoitettu. Ilman lähiomaisia perinnön saajaksi jäänyt miljoonäärin omaisuus on nyt hänen asianajajansa Dwayne Isaacsin vastuulla.

Kahn työskenteli 30 vuotta Veterans Administration -virastossa ja oli hyvin pidetty hahmo yhteisössään.

Testamentissaan hän ilmaisi haluavansa varojensa menevän hyväntekeväisyyteen, mutta tarkkaa kohdetta ei ollut ilmoitettu. Isaacs kuvaili Kahnin olevan uskomattoman säästäväinen. Säästäväisyys oli mennyt jopa niin pitkälle, ettei hän omistanut kännykkää pitäen sitä liian kalliina.

Kahnin kuoltua Isaacs otti tehtäväkseen jakaa miljoonapottia eri järjestöille, mutta tämä ei ollut yksinkertainen tehtävä.

Monet organisaatiot luulivat yhteydenottoa huijaukseksi ja kieltäytyivät vastaanottamasta rahaa. Isaacs myös kertoi, että kolme tai neljä eri tahoa jäi paitsi rahasta, koska he eivät vastanneet puheluihin.

Erään hyväntekeväisyysjärjestön johtaja kertoi hämmästyneensä perin pohjin saadessaan puhelun Isaacsilta.

– Ihan ensimmäiseksi hän kysyi, mitä tekisit miljoonalla dollarilla, sanoo Emmy Hildebrand, kodittomia veteraaneja auttavan Helping Veterans and Families of Indiana -järjestön johtaja.

Isaacsin yhteydenotto hämmästytti monia muitakin järjestöjä, mutta lopulta hyväntekeväisyyspotti saatiin jaettua.

Esimerkiksi opettajille ilmaisia luokkahuonetarvikkeita tarjoava Teacher’s Treasures -järjestö sai 1,5 miljoonaa dollaria, joka oli noin kaksinkertaisesti heidän koko vuosibudjettinsa.

Terry Kahnin vaatimattomuus ja anteliaisuus elävät nyt hänen testamenttinsa kautta, joka on osoitus hänen ainutlaatuisesta hyväsydämisyydestään.

Isaacs toteaa, että Kahn hymyilee varmasti jossain pilven reunalla nähdessään lahjoituksensa vaikutukset.