Pariskunta haudattiin elävältä 2800 vuotta sitten. Sitten heidän ruumiinsa kaivettiin ylös ja tutkijat hämmästyivät.

Vuonna 1972 tutkijat tekivät ihmetyttävän löydön Teppe Hasanlun arkeologisella kaivannolla luoteisessa Iranissa. 

Maanpinnan alta paljastui kahden ihmisen luurangot- mutta ei siinä kaikki. 

Luurankojen arvioitiin olevan noin 2800 vuotta vanhoja ja niiden uskottiin vahvasti olleen miehen ja naisen jäänteet. ”Hasanlun rakastavaisiksi” kutsuttujen vainajien arvellaan siis kuolleen yhdessä noin 800 vuotta ennen ajanlaskun alkua. 

Harvinaisiin historiallisiin valokuviin erikoistuvan nettisivuston rarehistoricalphotos.comin mukaan pariskunta todennäköisesti etsi yhdessä suojaa bunkkerista sodan aikana. 

Kun heidän kotikylänsä poltettiin maan tasalle hyökkäyksen jälkeen, bunkkerissa piileskellyt pariskunta tukehtui kuoliaaksi kun heidän yllään ollut rakennus romahti.

Mielenkiintoisinta kuvassa on se, että kun luurangot löydettiin niiden viimeiseksi jääneessä asennossa, ne näyttivät suutelevan toisiaan. Tässä taitaa todellakin olla kyse ikuisesta rakkaudesta. 

Toinen luurangoista oikein syleilee toista kun he antavat toisilleen kuolemattoman, ikuisen suudelman.

Kuva
Kuva

 

Nämä kaksi ihmistä mitä ilmeisemmin pitivät toisistaan kiinni viimeiseen hengenvetoon asti. 

Jaa tämä juttu Facebookissa juhlistaaksesi ikuista rakkautta!

Julkaistu Newsnerissä, tykkää meistä Facebookissa!