Meteorologit varoittavat lumikaaoksesta – Torstaina iskevä myräkkä kestää liki vuorokauden ja tuo kymmeniä senttejä lunta

Viime päivinä koko maassa on saatu nauttia mukavan talvisesta säästä ja luntakin on tullut monin paikoin senttikaupalla.

Pakkasen kiristymisen lisäksi tällä viikolla luvassa on kuitenkin uusi käänne säähän, kun torstaina Suomeen rantautuu todella runsas lumisade.

Meteorologien mukaan paikoin lunta voi tulla jopa 20-30 senttiä, eikä kyse oli mistään lyhyestä pyrystä.

– Jos ennuste toteutuu, se tietää vaikeuksia, Ilmatieteenlaitoksen päivystävä meteorologi Jari Tuovinen toteaa Ilta-Sanomille.

Tuomisen mukaan Suomea lähestyy lännestä syvä matalapaine, joka tuo mukanaan kunnon lumisateen. Sateet laskeutuvat suomeen torstain vastaisena yönä.

– Se sataa sitten vuorokauden läpeensä, 12-18 tuntia, meteorologi varoittelee.

Forecan päivystävä meteorologi Anna Latvala kertoo MTV:lle, että torstain lumisateet iskevät voimakkaimmin maan länsiosiin, kun taas etelä- ja pohjoisosissa selvitään vähemmällä.

Matalapaineen alue tuo mukanaan myös korkeampia lämpötiloja, jonka takia osa etelän sateista voi tulla räntänä tai vetenä. Pohjoisessa sateet pysyvät kuitenkin lumea.

Pakkanen iskee koko maahan

Lumimyräkän aikaan pakkasen ennustetaan pysyttelevän nollan vaiheilla maan etelä- ja lounaisrannikolla. Muualla maassa sää on noin viidestä kymmeneen astetta pakkasen puolella. Loppuviikosta on kuitenkin luvassa jopa hyytävää kylmyyttä.

Lapissa matalapaineen poistumisen jälkeen voidaan hätyytellä jopa -30 asteen rajaa, kun taas etelässä sää on monin paikoin 10-20 pakkasasteen hujakoilla.

– Jos pilvipeite rakoilee ja tuuli heikkenee, maan keskivaiheille voidaan odottaa -20 asteen pakkasia ja lappiin vielä selvästi kylmempää, meteorologi Latvala toteaa.

Huh, siinä saa olla tarkkana varsinkin, jos on liikenteessä torstain aikana!

Jaetaan tätä varoitusta kaikille, ettei talvi pääse yllättämään ketään!