Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Kisu ilmestyi suoraan TV-lähetykseen ja varasti shown

Turkkilainen TV-juontaja sai ohjelmaansa miellyttävän yllätysvieraan kun kesken lähetyksen studion pöydälle ilmestyi kissa.

Mirri onnistuikin saamaan kivasti ruutuaikaa, sillä ohjelmaa juontanut mies vaikutti olevan kissaihmisiä eikä hän kiirehtinyt tunkeilijan poistamisessa.

Silloin tällöin suorissa TV-lähetyksissä sattuu kommelluksia. Mikrofoni voi lopettaa toimintansa, teleprompteri saattaa pimentyä, sanat voivat mennä sekaisin, tai kadulla lähetystä tehtäessä ulkopuoliset voivat ryhtyä ilveilemään taustalla.

Tälle turkkilaiselle TV-juontajalle kävi kuitenkin jotakin hieman erikoisempaa- ja söpömpää.

Hän oli juontamassa suorana lähetettävää aamuohjelmaa joka käsittelee ajankohtaisia asioita. Ensin kaikki sujuikin normaalisti.

YouTube
YouTube

Yhtäkkiä TV-kuvaan ilmestyi nuori kissa joka kurkisteli näkymiä pöydän takaa. Sitten kisu hyppäsi pöydälle ja katseli miltä maailma näytti sieltä käsin. Usein kissat karttavat vieraita ihmisiä, mutta tämä kissa ei ollut lainkaan peloissaan, päinvastoin.

YouTube

Ohjelmassa aamun sanomalehtijuttuja tutkinut ja päivän otsikoista puhunut mies ei juuri hämmentynyt kissan ilmestymisestä, vaan hän jatkoi jutteluaan lähes normaalisti. Taitaa olla niin että hän pitää kissoista kun hän silitti kuokkavierasta, ja kameramieskin päätti laittaa kissan valokeilaan ottamalla siitä lähikuvaa.

YouTube

Kun katti näki pöydällä olleen tietokoneen, se suuntasi suoraan sen näppäimistölle. Voi olla että se halusi hieman lämmitellä tietokoneen päällä maaten.

YouTube

Ohjelman loputtuakaan kissaa ei heitetty pois studiosta, vaan sille osoitettiin mukava soppi jossa se sai nukkua pehmeän huovan päällä. Tarinan loppu on kuitenkin vielä onnellisempi: Eräs TV-kanavan työntekijöistä vei kissan kotiinsa ja otti sen lemmikikseen, sillä se oli mitä ilmeisemmin elänyt ulkona ilman omistajaa.

Youtube

Katso alla oleva video:

Onpa söpöä! Kissa oli yksin suuressa maailmassa ja jotenkin se eksyi TV-lähetykseen. Sitten se sai vieläpä kodin ja omistajan joka pitää siitä nyt huolen!

Julkaistu Eläinraamatussa. Tykkää meistä Facebookissa.

 
 

Lue lisää aiheesta...