IL: Muistatko vielä Varokaa heikkoa jäätä -videon? Tekijä yllättyi palautteesta: ”Joukkohysteria”

Pikku Kakkosesta tutuksi tulleen Varokaa heikkoa jäätä -animaation musiikin on säveltänyt Jukka Siikavire. Hän ei olisi uskonut, että hänen työnsä tulee herättämään keskustelua vielä vuosikymmenien päästä.

Varokaa heikkoa jäätä -animaatio on Lastenkirjailija, animaattori ja kuvittaja Camilla Mickwitzin käsialaa.

Kuvakaappaus: YouTube

Animaatiossa Heikki-poika ja Nalle ovat matkalla Tohloppiin esiintymään. Heikki lähtee kiertämään lampea, mutta Nalle päättää oikaista jään yli. Keskellä lampea jää kuitenkin pettää Nallen alta ja se putoaa jäiseen veteen. Heikki lähtee ryömimään – ei kävelemään – Nallen luo ja heittää tälle kaulaliinan toisen pään.

Videossa ei puhuta mitään, äänimaisema on toteutettu lähes täysin ilman puhetta. Heikki ilmeisesti kuitenkin neuvoo Nallea kierimään avannon reunalta pois, jotta jää ei sorru uudestaan.

Tämän jälkeen Nalle lämmittelee viltin alla kuumana höyryävän kupin kanssa ystäviensä ympäröimänä. Sen jälkeen porukka pääsee esiintymään ja silloin kuullaan animaation ainut mutta hyvin tärkeä lause: Varokaa heikkoa jäätä.

Ääneksi tarvittiin vielä vakuuttava miesääni ja Jukka Siikavire sopi hommaan täydellisesti.

”Sovimme, että minä olen Nalle, ja sanon sen niin matalalla kuin vain ikinä osaan. Muistan, että otimme siitä kymmeniä ottoja, jotta Nalle ei kuulosta vihaiselta, vaan murahtaa”, Siikavire kertoo IL:lle.

Palaute oli yllättävä

Aikoinaan Siikavire ei saanut juurikaan palautetta työstään, mutta 2000-luvun loppupuolella sosiaalisen median yleistyttyä, animaatio nousi puheenaiheeksi. Joku kertoi pelänneensä nallen ääntä pienenä, ja tämä aiheutti lumipalloefektin: yhtäkkiä koko kansa yhtyi tähän keskusteluun ja nallepelkoon.

”Se oli silloin ihan sellaista joukkohysteriaa, kun joku kertoi pelänneensä sitä, ja keskustelu lähti vyörymään.”

Tämä tuli Siikalatvalle täydellisenä yllätyksenä. Nallen ei ollut tarkoitus olla pelottava, vaan varoittava. Tärkeää työtä animaatiotyöryhmä kuitenkin on tehnyt, tämä kävi ilmi viimeistään somekeskustelun myötä. Hieman väärällä tavalla animaatio ehkä oli pelottanut, mutta ainakin se oli jäänyt ihmisten mieleen.

”Kuulin, että oikeassa elämässä oli tapahtunut vastaavanlainen tapaus, kuin animaatiossamme. Siinä luki, että lapsi oli osannut toimia siinä tilanteessa juuri niin kuin olimme opettaneet, ja selvinnyt”, Siikavire muistelee.

Katso alta klassikkovideo:

Youtube

Pelkäsitkö sinä tai sinun lapsesi pienenä tätä? Jaa tämä ystävillesi ja kysy heiltäkin!