Kun joku kertoo kärsivänsä keuhkokuumeesta, murtuneesta jalasta tai flunssasta, niin meidän on helppo ymmärtää heitä.
Mutta kun kerrot kärsiväsi ahdistuksesta tai mielenterveydellisistä ongelmista, voi sitä olla vaikea ymmärtää. Vaikka kyse ei olekaan aivan samasta asiasta, niin ei se kaukanakaan ole.
Jopa 4-7% väestöstä kärsii jossain vaiheessa yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä. Yleisintä se on naisilla etenkin alle 30-vuotiailla.
Useimmiten ahdistuksesta tai masennuksesta kärsivät ihmiset eivät kerro ongelmistaan muille. He sulkeutuvat ja pitävät kaiken sen sisällään.
Mutta jos olet kyennyt avaamaan itsesi jollekulle, niin tuosta henkilöstä tulee helposti yksi elämäsi tärkeimmistä. Hänestä tulee sinulle se ”ihminen”, jolle voit aina puhua.
Juuri niin tapahtui Nikkille, jolle hänen äitinsä oli ollut tuo tuki ja turva vuosien ajan.
Hänen koskettava ja ajankohtainen tarinansa on jotain, mikä mielestäni kaikkien meidän tulisi lukea.
Se on todella kaunis ja tärkeä kertomus, joten suosittelen lukemaan sen loppuun saakka ja jakamaan myös eteenpäin.
Näin Nikki kirjoittaa:
”Ahdistuneisuushäiriö on ollut osa minua niin kauan kuin voin muistaa. Sitä on jatkunut niin kauan, etten oikeastaan edes muista aikaa, jolloin se ei olisi ollut osa elämääni. Jos sinäkin kärsit ahdistuksesta, niin ymmärrät tämän ja tiedät, että silloin sinulla on aina yksi erityinen henkilö.
Se ainoa ihminen, joka tietää, kuinka sinut saa rauhoittumaan.
Minulle tuo ainoa henkilö oli oma äitini. Hän tiesi tismalleen mitä sanoa, kuinka sen sanoa ja milloin se piti sanoa, jotta palauduin takaisin. Hänen sanansa ja lohdutuksensa olivat aina vahvempia kuin minun ahdistukseni. Kuvittelin hänen olevan aina läsnä, mutta nyt kaikki on muuttunut.
Muutama viikko minun ja mieheni häiden jälkeen tunsin, kuinka ahdistus alkoi jälleen hiipiä ylleni täydellä teholla. Sanoin itselleni: ’Sinun täytyy soittaa äidillesi.’
Mieheni oli vierelläni ja sanoi: ”Mitä jos yrittäisit puhua minulle sen sijaan? Anna minun yrittää auttaa sinua, jos vaikka olisinkin yhtä hyvä kuin äitisi?”
Ja niin minä tein. Annoin hänelle mahdollisuuden auttaa minua tuon kohtauksen yli ja se tuntui aivan samalta, kuin olisin puhunut äitini kanssa.
Tuntui siltä, kuin olisin taas puhunut juuri ”tuon ainoan ihmisen” kanssa, joka minua ymmärsi ja pystyi auttamaan.
Sen jälkeen puhelut ja keskustelut äitini kanssa noissa tilanteissa vähenivät päivä päivältä. Hän ei koskaan kysynyt minulta asiasta, eikä ottanut sitä puheeksi. Ei kertaakaan.
Tämä johtuu siitä, että äidit – kuten minun äitini – ovat harvinaislaatuisia ihmisiä, jotka ymmärtävät asioita.
Päivänä jolloin äitini kuoli, soitin miehelleni ja sanoin: ”Minun ihmiseni on poissa. Ainoa ihminen, joka tunsi minut ja rakasti minua vioistani huolimatta. Ainoa ihminen, joka kykeni rauhoittamaan pelkoni ja ahdistukseni – hän on poissa.”
Silloin aviomieheni oli hetken hiljaa ja alkoi kertoa minulle tarinaa äidistä. Se oli tarina, jota en ollut koskaan aiemmin kuullut, koska äiti ei ollut halunnut minun saavan kuulla siitä.
Kävi ilmi, että äitini oli antanut miehelleni paperisen lapun hääpäivänämme. Salaisen lapun, jonka vain he kaksi saivat lukea. Lapun, jonka otsikko oli: ”Kuinka toimia Nikkin ihmisenä”
Se oli askel askeleelta kirjoitettu ohjeistus siitä, mitä hänellä oli tapana sanoa minulle ja kuinka hän toimi, kun ahdistuskohtaukset olivat pahimmillaan minun kanssani.
Kohta 1: Kuuntele vain.
Kohta 2: Kuuntele hieman lisää.
Kohtal 3: Älä yritä ratkaista ongelmaa.
Kohta 4: Kerro hänelle, että ymmärrät.
Kohta 5: Jatka kuuntelua niin kauan, kunnes hän on selvittänyt omat ajatuksensa itse. Hän kyllä tekee sen, hän on aina tehnyt niin. Hän ei ehkä tiedä sitä itse, mutta hän osaa itse ratkaista tilanteensa.
Äitini ei luovuttanut ja lakannut olemasta minulle se ”ihminen” sen takia, että hän olisi itse halunnut, vaan siksi, että hän halusi varmistaa minun voivan hyvin myös hänen lähtönsä jälkeen.
Hän saattoi luopua roolistaan minun ”ihmisenäni”, mutta hän halusi ennen sitä varmistaa, että minulla on aina joku, jolle voin puhua. Tapahtui mitä tahansa.
Mutta äiti, sinä tulet olemaan kaikesta huolimatta minulle tuo ihminen. Ikuisesti.”
