Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Äiti kertoo, että 3-vuotias oppi voimistelemaan hieman – tyttö aloittaa esityksen ja olen sanaton!

Aikuiset ylistävät usein lastensa taitoja, sillä miksipä sitä ei saisi olla ylpeä oman rakkaansa suorituksesta. Joissakin tilanteissa liiallinen kehuminen ja ylistäminen saattaa kuitenkin johtaa siihen, että lapsi luulee itsestään liikoja. Tässä tapauksessa tilanne on kuitenkin aivan päinvastainen. 

Annie Rester otti 3-vuotiaan tyttärensä mukaan Ellen TV-show:hn ja kertoi, että hänen tyttärensä oli ”ihan hyvä” voimistelija. Äiti ei kuitenkaan kehunut lastaan maasta taivaisiin ja kaikki saivat tämän vuoksi yllättyä, kun nuori lahjakkuus aloitti esityksensä. 

Annie Rester huomasi, että 2,5 vuotiaalla tyttärellä oli ongelmia koordinaation ja tasapainon kanssa — tämän seurauksena hän ajatteli, että voimistelu voisi auttaa. Äidin idea paljastui nopeasti erinomaiseksi. Emma muuttui puolessa vuodessa kömpelöstä tytöstä, äärimmäisen ketteräksi, voimakkaaksi ja notkeaksi. 

Katso alta video, joka sai minut yllättymään totaalisesti!

On vaikea edes kuvitella, että tällä tytöllä oli vaikeuksia kehonhallinnan kanssa. Hän on kuitenkin loistava esimerkki siitä, kuinka nopeasti pienet lapset kehittyvät!

Jaa tämä artikkeli, mikäli olet vaikuttunut Emman esityksestä! 

 
 

Lue lisää aiheesta...