Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Äiti ei ollut uskoa silmiään, kun hän näki vastasyntyneen vauvansa — ”onko se todella minun?”

Jessica Smith oli synnytyksessä ja voihdoin hän sai tilaisuuden nähdä tyttärensä ensimmäistä kertaa. Tämän vuoksi hän oli erittäin utelias, niin kuin kaikki muutkin äidit. 

Lapsi oli vasta puoliksi ulkona ja kätilö totesi, että vauvalla on erittäin paljon hiuksia päässään, tämä ei kuitenkaan ole vielä kovinkaan epätavallista. Devina osoittautui kuitenkin kaikkea muuta kuin tavalliseksi tapaukseksi. 

Jessica oli shokissa, kun sairaanhoitajat nostivat Devinan hänen mahansa päälle. Oliko kyseessä todella hänen tyttärensä?

Tällä hetkellä Devinasta otetut kuvat leviävät ympäri maailmaa, eikä ole vaikea ymmärtää miksi!

Kolmen lapsen äiti, Jessica Smith asuu Amoryn kaupungissa, joka sijaitsee Mississippissä, Yhdysvalloissa. Ensimmäinen päivä toukokuuta hän synnytti pitkään odotetun tyttärensä – hän ei kuitenkaan ollut uskoa silmiään, nähdessään Devinan ensimmäistä kertaa. 

Tyttärellä oli aivan liidunvalkoiset hiukset.

”En tiennyt sitä, ennen kuin hän syntyi. Kätilöt sanoivat synnytyksen aikana, että hänellä on paljon hiuksia, mutta minä menin sanattomaksi, kun näin lapseni ensimmäistä kertaa”, kertoo Jessica. 

Devinasta otetut valokuvat ovat levinneet netissä viime päivien aikana ja tyttöä on verrattu useisiin fiktiivisiin fantasiahahmoihin. Osa ihmisistä luulee, että kuvat ovat manipuloituja, mutta tämä ei pidä paikkansa. 

Jälkeen päin on todistettu, että liidunvalkoisille hiuksille löytyy selitys. Devinalla on harvinainen albinismi, jonka seurauksena  hänen hiuksistaan puuttuu pigmentti. Lapsi joutuu käymään tulevaisuudessa lääkärissä, sillä hänen näkönsä täytyy tarkistaa säännöllisin väliajoin — yleisesti ottaen lapsi on kuitenkin terve. 

Eikö Devina näytäkin hieman satumaiselta valkoisten hiustensa kanssa? Oli miten oli, lapsi on erittäin suloinen!

Jaa tämä artikkeli, mikäli olet hämmentynyt tästä suloisesta lapsesta. 

 
 

Lue lisää aiheesta...