6-vuotias poika luopui vuosiksi lahjatoiveista – on kerännyt jo valtavan summan rahaa syöpätutkimukselle

Useimmat lapset odottavat innolla saavansa lahjoja syntymäpäivänänsä. Kai Martinin ollessa vasta 5-vuotias, hän teki erilaisen päätöksen lahjojensa suhteen.

Nyt teini-ikäinen, arizonalainen Kai halusi lahjoituksia leukemia- ja lymfoomayhdistykselle ennemmin, kuin lahjoja itselleen.

Päätöksen jälkeen hän on kerännyt jo 32 000 dollaria (hieman päälle 29 000 euroa) lahjoituksia, kertoo 12News.

GoFundMe/Kain 15. syntymäpäivä Blood Cancer Boost

Kai sai idean viisivuotiaana, kun hänen isäpuolellaan Jared Bodnarilla epäiltiin verisyöpää. Jaredin äidillä ja Kain isoisällä oli ollut myös verisyöpä ja molemmat kuolivat tautiin.

Onneksi hänen isäpuolensa selvisi vain säikähdyksellä, mutta se pelotti Kaita ja hän kysyi äidiltään Shannon Bodnarilta, mitä hän voisi tehdä auttaakseen. Hän alkoi opiskella kaikkea syövästä ja päätti kerätä rahaa syöpätutkimukseen.

Keräyksen hän aloitti kuudentena syntymäpäivänään.

– Ensimmäisenä vuonna tavoitteeni oli 100 dollaria, koska se oli suurin luku, jonka pystyin ajattelemaan, hän sanoi.

Hän päätyi nostamaan tavoitteensa 106 dollariin, mutta kun hän laski lahjoituksensa, hän oli kerännyt 500 dollaria. Se inspiroi häntä jatkamaan. Joten joka vuosi seuraavan 10 vuoden ajan hän kehotti ystäviään ja perhettä lahjoittamaan leukemia- ja lymfoomayhdistykselle sen sijaan, että antaisivat hänelle lahjoja.

Kuvakaappaus

– Jos lahjoittaminen syöpätutkimukseen voi auttaa muita perheitä siinä, että he eivät joudu kärsimään samoin kuin meidän perhe, olen onnellinen. Siinä on tärkein syy, miksi teen tätä, hän sanoi.

Vaikka nyt on kulunut 10 vuotta ja Kai täytti äskettäin 15 vuotta, hän kerää edelleen lahjoituksia GoFundMen kautta.

Niin mahtava juttu ja upea nuori mies! Toivon hänelle pelkkää hyvää tulevaisuuteen.

Jaa tämä sydäntä lämmittävä tarina myös ystävillesi.