5 mukamas terveellistä tapaa, jotka voit heti unohtaa

1. Mehujen puristaminen

Shutterstock

Tuoremehujen puristaminen on jo pitkään ollut yksi suurista terveystrendeistä, mutta kuinka terveellistä puristettujen mehujen juominen sitten loppujen lopuksi kuitenkaan on?

IFL Sciencen artikkelin mukaan tuorepuristetut mehut ovat toki herkullisia, mutta kun hedelmistä ja vihanneksista puristetaan mehu lasiin, jäävät kuidut puristimeen – hedelmäsokerit toki tulevat mehun mukana lasiin.

Kannattaa siis syödä vihannekset ja hedelmät sellaisina, kuin ne ovat niin takaat myös kuitujen saannin. 

2. Detox-kuurit

Shutterstock

Erilaiset kehon puhdistuskuurit ovat suosittuja varsinkin näin vuoden vaihteessa, kun alla on joulun ja uuden vuoden herkuttelut.

Näitä detox-kuureja ei ole kuitenkaan pystytty todistamaan tehokkaiksi. Terveet munuaiset ja maksa kyllä hoitavat kuona-aineiden poistamisen elimistöstä ilman detox-kuurejakin.

3. Käsidesin käyttäminen

Shutterstock

Muistatteko aikaa ennen käsidesiä? Emme mekään, mutta sellainen kuitenkin oli. Kukaan ei puhunut käsidesistä vaan tavallinen saippua ja vesi riittivät puhdistamaan bakteerit käsistä. Ja näin on yhä edelleen.

Unohda siis käsidesi ja pese rauhassa kätesi saippualla ja vedellä, sillä käsidesi ei edes tehoa joihinkin bakteereihin, kuten esimerkiksi norovirukseen. 

4. C-vitamiinin syöminen

Shutterstock

Tietty määrä (2000 mg tarkalleen ottaen) C-vitamiinia on hyödyllinen aikuiselle ihmiselle, mutta kaikki sen ylimenevä määrä C-vitamiinia on itseasiassa vaaraksi ihmiselle.

Yliannostus C-vitamiinia voi aiheuttaa muun muassa ripulia, pahoinvointia tai päänsärkyä. 

5. Hammaslangan käyttö

Shutterstock

Kaikki ovat varmasti ainakin kerran elämässään kuulleet, kuinka hammaslankaa tulisi käyttää säännöllisesti. Hammaslääkärit muistuttavat tästä tavasta jatkuvasti, kuten myös televisiossa pyörivät kymmenet mainokset.

Uutistoimisto AP:n mukaan varsinaista lääketieteellistä näyttöä hammaslangan hyödyistä ei kuitenkaan näytä olevan. Viranomaisen AP.lle lähettämässä kirjeessä myönnetään, ettei asiaa ollut tutkittu lain vaatimalla tavalla.

Tutkimustuloksia yhteen vetävien tieteellisten artikkeleiden mukaan vaikutukset ovat joko heikkoja tai epäjohdonmukaisia. 

Nämä kannattaa laittaa jakoon muillekin!

Exit mobile version