Laulaja Katri Ylander, 38, joutui sairaalaan
Laulaja Katri Ylander jakoi alkuviikosta huolestuttavan tiedon sosiaalisessa mediassa, kun hän kertoi joutuneensa sairaalaan. Tiistai-iltana julkaisemansa tuoreimman viestin mukaan myös ...
Laulaja Katri Ylander jakoi alkuviikosta huolestuttavan tiedon sosiaalisessa mediassa, kun hän kertoi joutuneensa sairaalaan. Tiistai-iltana julkaisemansa tuoreimman viestin mukaan myös ...
Huhtikuun lopulla koronavirukseen sairastunut presidentti Sauli Niinistö joutui alkuviikosta sairaalaan pitkittyneiden oireiden takia. Nyt presidentti Niinistö kertoo ensimmäistä kertaa voinnistaan ...
Kerroimme hiljattain, että Antti Tuisku joutui perumaan keikkansa keuhkokuumeen takia. LUE MYÖS: Antti Tuiskun, 38, terveys romahti – jakoi alakuloisen ...
Elton Johnia pidetään varmasti yhtenä aikamme merkittävimmistä muusikoista. Laulaja on julkaissut yli sata kappaletta, joista useat ovat legendaarisia. Viime aikoina ...
Lääkäreiden mukaan mies ei voinut herätä vielä pitkään aikaan, sillä hänet oli laskettu hengenvaarallisen tilan takia koomaan. Silloin tapahtui kuitenkin ...
Kaikki sai alkunsa, kun 62-vuotias Andy Szasz sairastui suolistosyöpään ja hänellä käynnistettiin hoidot tuota kavalaa sairautta vastaan. Hoidot tehosivat ja ...
Coloradossa Yhdysvalloissa asuvat Nicole ja Jake Goddard istuivat yhdessä kolmen lapsensa kanssa sohvalla katsellen klasikkoelokuvaa ”Mrs. Doubtfire – Isä sisäkkönä”. ...
Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoi tammikuun 15. päivä Facebookissa julkisesti sairastuneensa Espanjan loman aikana niin pahasti, että joutui sairaalahoitoon. Rinteen ...
Yhdysvalloissa Indianassa asuva 37-vuotias Karlie Slaven menehtyi vain päiviä diagnoosinsa jälkeen, kertoo New York Post. Karlie oli ollut viimeisen viikon ...