Poika kiidätettiin leikkaukseen elokuvaillan jälkeen – nähtyään, mitä hän oli syönyt, vanhemmat haluavat varoittaa kaikkia

Ollessani lapsi meillä oli usein tapana perjantaisin viettää yhteistä perheaikaa kotona iltaisin. Se saattoi vaihdella viikosta toiseen, mutta useimmiten se tarkoitti elokuvan katselemista yhdessä koko perheen voimin ja herkkujen napostelua.

Äiti ja isä hoitivat nuo herkut aina ja vaikka lapsina pidimmekin kaikesta, niin popcornit olivat ehdottomasti suosituimpia meidän keskuudessamme. Kun kaikki popcornit oli syöty, oli minulla tapana vielä imeskellä niitä jyviä kulhon pohjalta, jotka eivät olleet poksahtaneet mikrossa.

Eräälle perheelle tällainen kuvaillun kaltainen koti-ilta muuttui kuitenkin hetkessä erittäin paljon vaarallisemmaksi.

Coloradossa Yhdysvalloissa asuvat Nicole ja Jake Goddard istuivat yhdessä kolmen lapsensa kanssa sohvalla katsellen klasikkoelokuvaa ”Mrs. Doubtfire – Isä sisäkkönä”.

He olivat valmistautuneet iltaan hankkimalla suuren kulhon popcornia syötäväksi, mutta kesken kaiken perheen nuorimmainen poika – Nash – alkoi haukkoa henkeä tukehtumisen merkiksi.

– Hän alkoi kakoa henkeä ja Jake nousi nopeasti ylös auttaakseen häntä, äiti Nicole kertoo FOX News:ille.

– Hän teki pojalle Heimlichin otteen ja Nash alkoi nopeasti hengittää taas normaalisti.

Pojan hengitys palasi normaaliksi ja vanhemmat kuvittelivat, että kurkkuun jumiutunut popcorn olisi poistunut, mutta he olivat väärässä.

Posted by Nicole Johnson Goddard on Saturday, October 20, 2018

Näin Nicole kertoo tilanteesta Facebookiin jakamassaan kirjoituksessa:

Nyt kun minulla on ollut aikaa miettiä hyvin valitettavaa, mutta silmiä avaavaa tilannetta, jonka perheemme kävi läpi, halusin jakaa kokemuksemme kanssanne. Erittäin monet ovat täysin tietämättömiä ja järkyttyneitä siitä, miten vaarallista popcorn voi olla pienille lapsille.

Viime lauantaina me istuimme kaikki sohvalla katsomassa elokuvaa ja syömässä popcornia, kuten teemme melko usein perheessämme viikonloppuisin. En epäröinyt lainkaan antaa Nashille popcornia. Hänellä oli pieni tukehtumisepisodi sen jälkeen, mutta se meni nopeasti ohi.

Posted by Nicole Johnson Goddard on Monday, June 18, 2018

Emme kuitenkaan nähneet minkään lentävän ulos hänen suustaan, joten kuvittelimme hänen nielaisseen kurkkuun tarttuneen popparin. Hän vaikutti olevan täysin kunnossa ja jatkoi elokuvan katselua muun perheen kanssa.

Ainoa asia, jonka huomasimme, oli yskä, joka hänelle muodostui kakomisen jälkeen. Kuvittelin hänen kuitenkin olevan vain sairastumassa samaan flunssaan, josta muukin perhe oli hiljan kärsinyt.

Maanantaina Jake lähti 3 päivän mittaiselle työmatkalle ja tilanne oli sama kuin lauantainakin. Illan tullen huomasin kuitenkin Nashilla olevan lämpöä, eikä hän tuntunut rauhoittuvan.

Hänellä oli kuumetta, joten annoin hänelle ibuprofeenia ja laitoin nukkumaan. Siitä tulin hyvin pitkä yö ja hänen hengityksessään oli jotain, mikä ei kuulostanut normaalilta. Soitin lastenlääkärille ja hän kehotti meitä lähtemään välittömästi ensiapuun.

Päästyämme sairaalaan meidät otettiin heti sisään lastenosastolle. Rintakehästä otetun röntgenkuvan jälkeen lääkäri ei ollut vielä tyytyväinen, vana hän varasi myös keuhkoputken tähystyksen.

Now that I’ve had a chance to sit and reflect on a very unfortunate but eye opening event that our family encountered. I…

Posted by Nicole Johnson Goddard on Sunday, February 24, 2019

Kiitos mahtavan työnantajan, Jake pääsi välittömästi lennolle ja takaisin kohti kotia työmatkaltaan. Nash nukutettiin noin kuudelta illalla ja hänelle tehtiin tutkimuksia. Minä kävelin hermostuneena ympyrää ja itkin koko sen ajan, kun pieni poikani oli leikkauksessa.

Jake saapui sairaalaan juuri ajoissa ollakseen vastassa Nashia heräämössä. Hän oli imaissut yhden popcornin keuhkoihinsa tukehtuessaan ja hänen keuhkonsa olivat tunnistaneet sinne kuulumattoman esineen alkaen muodostaa sen ympärille taskuja.

Tuo tulehdus vasemmassa keuhkossa oli aiheuttanut hänelle keuhkokuumeen. Leikkauksen aikana lääkärit poistivat lopulta kuusi popcornin jyvää hänen keuhkoistaan. Tulehdus oli niin paha, etteivät lääkärit tienneet vielä saivatko he kaikkia ulos, joten hänelle varattiin aika toiseen leikkaukseen kaksi päivää myöhemmin. Tämä on ollut todellista henkistä vuoristorataa, mutta saimme loistavaa hoitoa.

Now that I’ve had a chance to sit and reflect on a very unfortunate but eye opening event that our family encountered. I…

Posted by Nicole Johnson Goddard on Sunday, February 24, 2019

Kirjoituksessaan huolestunut äiti jatkaa kertoen toisesta leikkauksesta ja siitä, miten traagisesti tilanne olisi voinut kääntyä, ellei Nashia olisi viety välittömästi lääkäriin ajoissa.

Hän kertoo saaneensa samalla kantapään kautta opetuksen siitä, ettei alle 5-vuotiaille lapsille pidä antaa popcornia.

Hän jakoi perheen tarinan julkisena Facebookissa, koska hän halusi varoittaa kaikkia vanhempia siitä, kuinka vaarallista popcorn voi pienille lapsille olla.

Artikkelin kirjoituksen aikaan tuota julkaisua oli jaettu jo yli 140 000 kertaa.

Now that I’ve had a chance to sit and reflect on a very unfortunate but eye opening event that our family encountered. I…

Posted by Nicole Johnson Goddard on Sunday, February 24, 2019

Äidin julkaisun kommenttikentästä käy nopeasti ilmi, etteivät Jake ja Nicole olleet ainoat vanhemmat, jotka ovat antaneet pienille lapsille popcornia. Siksi tämä varoitus onkin erityisen tärkeä. Jaa tätä viestiä kaikille Facebookissa, jotta voimme levittää tätä tärkeää varoitusta kaikkien vanhempien luettavaksi!