Ympäri maailman villinnyt marinoitu kurkku koukuttaa – kesän hitti on tässä

Kurkku on suomalaisten yksi suosikkikasviksista. Nyt se on noussut sosiaalisen median ansiosta huimaavaan suosioon ympäri maailman aasialaisittain maustettuna.

Kuva: Shutterstock

Kurkku on varsinkin kesäisin Suomessa halpaa ja hyvää. Kurkku on kuulunut suomalaisten ruokavalioon ja salaattipöytään jo vuosisatoja.

Somessa villinnyt yksinkertainen kurkkusalaatti yhdistelee uskomattoman koukuttavalla tavalla makeaa, hapanta ja tulista aasialaiseen tapaan. Oleellisessa asemassa on päälle lusikoitava rapea chiliöljy.

Kurkku kannattaa pilkkoa rouhean isoiksi palasiksi ja painaa palojen rakenne rikki veitsen lappeella. Näin kurkku imee kastikkeen maut itseensä parhaiten.

Koukuttava kurkkusalaatti

Tarvitset

  •  1 iso kurkku

Kastike

  •  3 valkosipulinkynttä 
  • 1 rkl riisiviinietikkaa 
  • 1 rkl soijakastiketta 
  • 1 tl sokeria
  • ½ tl suolaa 
  • ½ tl seesamiöljyä

Päälle

  • Rapeaa valkosipulia chili-öljyssä tai chilihiutaleita ja öljyä

Tee näin

  1. Pese ja kuivaa kurkku ja puolita se pituussuunnassa. Paina hieman murskaten ison veitsen lappeella tai lihanuijalla. Leikkaa paloiksi kulhoon.
  2. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.
  3. Kääntele kastike juuri ennen tarjoilua kurkkuihin. Lusikoi päälle vielä rapeaa valkosipulia chiliöljyssä tai chiliöljyä ja chilihiutaleita.