Taivaallinen aamupalapizza jokaisen nautiskelijan makuun – tämän reseptin salaisuus piilee rapeassa pohjassa

Kuva: Delish

Sinä tarvitset

Valmistus

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Levitä hieman öljyä leivinpaperille.

2. Sekoita kulhossa röstiperunat, kaksi kananmunaa ja yksi desilitra juustoraastetta. Mausta seos suolalla ja pippurilla.

3. Muotoile seoksesta pyöreän muotoinen massa leivinpaperille. Paista pizzapohja uunissa noin 20 minuuttia, kunnes pinta on hieman ruskistunut.

4. Paista pekoniviipaleet pannulla rapeaksi. Nosta paistetut pekoniviipaleet talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva valuu pois. Pilko pekonit sopivan kokoisiksi paloiksi.

5. Sekoita keskenään jäljelle jäänyt juustoraaste ja neljä kananmunaa. Kaada seos pizzapohjan päälle ja ripottele pekonia pinnalle.

6. Paista aamupalapizza uunissa noin 15 minuutin ajan, kunnes kananmunien valkuaiset ovat hieman kovettuneet. Kananmunien keltuainen saa kuitenkin vielä olla hieman juoksevaa.

7. Koristele valmis aamupalapizza ruohosipulilla.

8. Viipaloi pizza ja nauti herkullisesta aamiaisesta!

Lähteet: Delish, Mtv.

Exit mobile version