Mustaherukkamuffinit syntyvät käden käänteessä – uskomattoman mehevyyden takaa 1 ainesosa

Muffinit ovat mitä mainioin herkku viikonloppuaamuun tai vaikkapa illanistujaisiin.

Kuva: Shuttetstock

Muffinitaikina on todella helppo valmistaa, eikä siinä tarvitse liata edes käsiään. Sen kuin sekoittaa ainekset kulhossa tasaiseksi.

Lue myös: Murskaa digestive-keksejä muffinivuokiin ja kaada täyte päälle: 15 minuuttia uunissa ja olen myyty

Näiden muffinien taikinassa maistuu vanilja, sillä vaniljasokerin lisäksi taikinan nesteenä käytetään vaniljajogurttia. Jogurtti tuo samalla taikinaan mielettömän ihanan mehevyyden.

Näissä muffineissa maistuu lisäksi syksyn antimet, tällä kertaa mustaherukat. Ne tulee käännellä taikinaan varovasti, jotta ne pysyvät ehjinä.

Lue myös: Herkullinen mustaherukkajäätelö syntyy ilman jäätelökonetta – ja vain 4 raaka-aineesta

Kun taikina on lusikoitu voideltuihin muffinipellin koloihin, päällimmäiseksi lisätään vielä lusikallinen tahmeaa ja rapeaa pähkinämurua.

Jos perheessä on pähkinäallergikkoja, voi päälle pursottaa esimerkiksi kermavaahtoa tai pyöräyttää seuraksi vaniljajäätelöpallon.

Muffinit kypsyvät uunissa vartissa, mutta malta kuitenkin hetki, ennen kuin irrotat ne vuoasta, jotta ne pysyvät ehjinä.

Mustaherukkamuffinit

Tarvitset

  • 100 g voita 
  • 3 1/2 dl vehnäjauhoja 
  • 2 dl sokeria 
  • 2 tl vaniljasokeria 
  • 2 tl leivinjauhetta 
  • ripaus suolaa 
  • 1 dl vaniljajogurttia 
  • 2 kananmunaa 
  • 2 dl mustaherukoita

Muruseos

  • 50 g voita huoneenlämpöisenä 
  • 1 1/2 dl pekaanipähkinöitä 
  • 1 dl sokeria 
  • 3/4 dl vehnäjauhoja 
  • 1/4 dl fariinisokeria

Lisäksi

  • voita muffinipellin koloihin (mustaherukkajauhetta, mustaherukoita)

Tee näin

  1. Ota muruseokseen tarvittava 50 g voita hyvissä ajoin huoneenlämpöön.
  2. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele muffinipellin kolot.
  3. Sulata taikinaa varten 100 g voita. Sekoita kulhossa jauhot, sokerit, leivinjauhe ja pieni ripaus suolaa. Lisää voisula, jogurtti ja kananmunat, ja sekoita tasaiseksi. Kääntele mustaherukat taikinaan niin, että ne pysyvät mahdollisimman ehjinä. Täytä taikinalla noin 2/3 muffinipellin koloista.
  4. Rouhi pähkinät veitsellä. Sekoita kaikki muruseoksen aineet kulhossa tasaiseksi ja jaa seos muffinien päälle. Paista uunissa 15–20 minuuttia. Anna muffinien jäähtyä pellillä noin 10 minuuttia ennen irrottamista.
  5. Koristele jäähtyneet muffinit halutessasi ripauksella mustaherukkajauhetta ja muutamalla tuoreella mustaherukalla.

Muffineita voi myös pakastaa ja ne ovat mitä mainioin vierasvara!