Tuntematon raivosi äidille – nämä lentoemännän sanat saivat koko matkustamon hurraamaan

Marissa Rundell tiesi jo valmiiksi, että edessä olisi tuskainen matka. Kuten kaikki pienten lasten vanhemmat tietävät, lentäminen lapsen kanssa ei ole välttämättä kovin miellyttävää, ja myös Marissa oli varautunut matkustamiseen kahdeksan kuukauden ikäisen poikansa Masonin kanssa mahdollisimman hyvin.

Näytti kuitenkin siltä, että kaikki menisi hyvin, ja poika oli rauhallinen ja iloinen. Mutta sitten Marissa kohtasi ”turbulenssia” – erään vihaisen kanssamatkustajan muodossa.

Marissa oli juuri päässyt istumaan paikalleen poikansa kanssa, kun äänekäs nainen ilmestyi tuohtuneena hänen viereensä. Heillä oli paikat koneen perällä, ja nainen oli selvästi raivoissaan siitä, että hänen piti raivata tiensä koko koneen läpi.

– Hän tuli paikalleen ja heitti laukkunsa maahan. Hän kuvaili, että oli yhtä h*lvettiä istua koneen perällä, Marissa kertoo Daily Mailille.

Mutta vaikka aluksi vaikutti siltä, että nainen oli vihainen paikkansa takia, oikea syy näyttikin olevan jokin aivan muu.

Hän ei nimittäin halunnut istua vauvan vieressä – ja oli siksi niin raivoissaan.

 

Posted by Marissa Rundell on Tuesday, 13 February 2018

Marissa pyysi nätisti naista käyttäytymään, ja olemaan kiroilematta lapsen kuullen. Mutta nainen ei ollut kuulevinaankaan, eikä edes katsonut häneen päin.

– Pyysin häntä uudestaan olemaan kiroilematta, jolloin hän käski minun tukkia suuni ja menemään muualle, Marissa sanoo Daily Mail.

Mutta onneksi juuri silloin vieressä sattui olemaan lentoemäntä. Nainen oli noussut ylös paikaltaan, ja vaati kovaan ääneen saada vaihtaa paikkaa. Lentoemäntä sanoi, että se oli mahdotonta, sillä kone oli täynnä. Sen sijaan hän ehdotti nasevasti, että nainen voisi ottaa seuraavan lennon. Kone ei ollut vielä lähtenyt, vaan seisoi yhä portilla.

Tästä nainen suuttui vielä enemmän. Hän vaati lentoemäntää antamaan nimensä ja tietonsa, ja uhkasi tehdä tästä valituksen.

Kuva: Wikipedia

Se oli viimeinen pisara. Lentoemäntä otti yhteyttä portin henkilökuntaan, ja he tulivat hakemaan naisen ulos koneesta.

Nainen meni paniikkiin ja yritti pyytää anteeksi, mutta lentoemäntä piti päänsä. Hän pysyi rauhallisena ja odotti, että henkilökunta tuli viemään naisen pois.

Sen jälkeen lentoemäntä palasi Marissan ja hänen poikansa luo, ja toivotti heille mukavaa matkaa. Marissa on erittäin kiitollinen Delta Airlines -lentoyhtiöltä saamastaan avusta ja palvelusta.

– Lennon henkilökunta oli erittäin mukavaa, Marissa Rundell sanoo Daily Mailille.