Mustasukkainen ex-mies puukotti naista 32 kertaa: Vuotta myöhemmin pelastaja kuiskaa 2 sanaa, jotka muuttavat kaiken

Minä olen aina uskonut rakkauteen ensisilmäyksellä. Ei ole olemassa mitään niin ihanaa kuin se, kun tapaat jonkun ensimmäistä kertaa ja tunnet välittömästi jotain erityistä välillänne.

Melissa Dohmen ensimmäinen tapaaminen hänen ensihoitoyksikössä työskentelevän miehensä Cameron Hillin kanssa ei ollut mukava.

Kun Cameron tapasi Melissan ensikerran, nainen oli melkein kuollut.

Melissan mustasukkainen ex-poikaystävä ei ollut hyväksynyt sitä, että tämä halusi erota, joten hän oli puukottanut naista 32 kertaa, kirjoittaa CBS News.

Kaikkialla oli verta ja pelastajat tiesivät heti, että heidän tulisi työskennellä nopeasti, jotta he voisivat pelastaa Melissan hengen. Yksi noista ensihoitajista oli Cameron.

Tilanteen vakavuudesta huolimatta Cameron sai heti omituisen tuntemuksen. Hän tiesi, että hän tulisi tapaamaan Melissan vielä uudestaan.

YouTube/Inside Edition

Ja niin kävi.

Kymmenen kuukautta myöhemmin Melissa oli ryhtynyt perheväkivallasta kärsivien naisten sanansaattajaksi ja hänen oli tarkoitus pitää puhe yleisön edessä. Cameron ja monet muut naisen pelastaneet ensihoitajat olivat tuolloin yleisössä kuuntelemassa.

Melissa oli ollut yhteyksissä hänet pelastaneisiin hoitajiin tuolta illalta, mutta Cameronia hän ei ollut nähnyt sitten tuon verisen ensikohtaamisen jälkeen.

 Mutta hän näki miehen yleisössä.

Vaikka he eivät ehtineetkään puhua toisilleen tuona iltana, niin molemmat kertovat miettineensä toisiaan. Eikä mennyt kauaa ennen kuin Cameronille viimein ilmestyi tilaisuus ottaa. yhteyttä Melissaan.

Posted by King Pithla & Queen Chasco on Thursday, 7 December 2017

Hän kutsui Melissan ja tämän naisen paloasemalle, jossa hän oli töissä. Hän kierrätti kaksikkoa ympäri asemaa ja antoi heille opastetun kierroksen sen toiminnasta. Myöhemmin hän pyysi Melissaa illalliselle kanssaan.

Kaksikon välillä klikkasi välittömästi ja Melissa keksi nopeasti monia tekosyitä voidakseen päästä tapaamaan Cameronia työpaikallaan. Ei mennyt kauaa ennen kuin he tajusivat, että heidät oli tehty toisiaan varten.

Siitä ei ollut epäilystäkään, sillä Melissan ja Cameronin välillä oli alusta alkaen ollut omituinen, mutta erityinen suhde. Vain kaksi vuotta seurustelunsa alkamisen jälkeen Cameron oli suunnitellut jotain erityistä Melissalle.

Melissan oli tarkoitus heittää ensimmäinen syöttö baseballottelussa kiitoksena kaikesta siitä, mitä hän oli tehnyt perheväkivallasta kärsivien naisten hyväksi.

Posted by Tampa Bay Rays on Monday, 11 May 2015

Juuri ennen kuin Melissa ehti heittämään palloa kentällä, Cameron juoksi hänen luokseen. Hänellä oli kädessään pallo, johon hän oli kirjoittanut pienen viestin naiselle käsin. Hän polvistui koko areenan eteen samalla kun Melissa luki tuon tekstin pallosta

”Tuletko vaimokseni?”

Kaksikko meni naimisiin lopulta upeassa hääjuhlassa ja paikalla oli monia noista ensihoitajista ja lääkäreistä, jotka olivat auttaneet pelastamaan Melissan hengen tuona kohtalokkaana iltana vuosia sitten.

Ensimmäisenä paikalle saapunut ja Melissan kuolemankielissä löytänyt poliisi oli hänen morsiusneitonsa.

Posted by Melissa D. Hill on Sunday, 11 June 2017

Nyt Melissa haluaa jakaa tarinansa auttaakseen muita. Jos sinä tunnet jonkun, joka on jäänyt väkivaltaiseen parisuhteeseen, hae heille apua. On olemassa monia erilaisia puhelinlinjoja, jonne voi soittaa hädän hetkellä, tai vain keskustellakseen asiasta.

Kaikkien on mahdollista päästä ulos näistä vaarallisista suhteista ja saada tukea, vaikka aluksi tilanne tuntuisikin aluksi haastavalta. Melissa on elävä todiste tästä.

Facebook/Amy Pezzicara/ Pezz Photo

JAA tätä kunnioittaaksesi Melissan selivytymistarinaa sekä tämän kaksikon uskomatonta rakkaustarinaa, joka sai alkunsa kamalasta tragediasta, mutta päättyi onnellisesti!

Muistakaa pyytää apua ennen kuin on liian myöhäistä!