Yli 20 vuotta vanha valokuva paljasti äidin epäilyksen vävypojastaan todeksi

Kun Heidi Savitt (ent. Parker) tapasi tapasi Ed Savittin, he tiesivät heti olevansa kuin luotuja toisilleen.

Pariskunta tapasi toisensa yliopistossa Englannissa vuonna 2011, jossa he ensin ystävystyivät ja sitten rakastuivat.

Suhde muuttui nopeasti vakavaksi ja pian pari jo asui saman katon alla suunnitellen yhteistä tulevaisuuttaan.

He luulivat tietävänsä kaiken toisistaan, mutta Heidin äidin kanssa syöty lounas paljasti kuitenkin yllättäen, että äiti tiesi heistä molemmista jotain, mitä kumpikaan ei olisi koskaan voinut edes kuvitella.

Youtube

Heidillä ja Edillä oli useita syitä juhlistaa valmistumistaan Newcastlen yliopistosta.

He eivät ainoastaan valmistuneet yhtä aikaa, vaan olivat myös löytäneet toisistaan elämänkumppanit loppu elämäkseen.

Youtube

Äiti paljasti yllättävän sattuman

Kun pariskunta oli seurustellut useamman vuoden, myös heidän vanhempansa pääsivät tapaamaan toisensa kunnolla. He menivät kaikki yhdessä syömään lounaalle, jossa Heidin äiti, Kay Parker, paljasti huvittavan yksityiskohdan.

Kun Heidi oli vain 6-vuotias, hän oli ”rakastunut” päätä pahkaa poikaan nimeltä Ed perheen ollessa lomamatkalla. Sattuma nauratti kaikkia pöydässä, mutta he eivät ajatelleet sen merkitsevän mitään enempää.

Muutamaa viikkoa myöhemmin Heidin äiti kuitenkin löysi jotain, mikä muutti tilanteen täysin.

Youtube

Kay löysi ullakoltaan vanhan valokuva-albumin, jossa oli säilynyt valokuva tuolta aiemmin mainitulta lomamatkalta. Siinä nuori Heidi poseerasi silloisen ihastuksensa, Edin rinnalla.

Kuva oli otettu perheen lomamatkalla Turkissa vuonna 1997, mutta nyt kuvaa katsellessa hän huomasi pojassa jotain hyvinkin tuttua. Kay tunnisti heti, että tuo nuori poika oli tismalleen sama Ed, jonka kanssa hänen tyttärensä oli nyt yhdessä!

– Kun äitini löysi kuvan ensimmäisen kerran hän lähetti sen minulle ja olin täysin hämilläni. Minun oli mentävä makuulle, etten pyörtyisi, Heidi kertoi The Independent -lehdelle.

Youtube

Erottamattomia lapsina

Kuvan nähtyään Ed pyysi omia vanhempiaan kaivamaan valokuva-albumeitaan, joista löytyi viisi uutta kuvaa nuoresta Edistä ja Heidistä yhdessä.

Tuon loman aikana Ed ja Heidi olivat olleet erottamattomat ystävykset, jotka pitelivät toisiaan jatkuvasti kädestä. Ja kuin kohtalon saattelemana, niin he pitävät nyt myös lopun ikäänsä.

Youtube

Pariskunta avioitui vuonna 2016 kauniissa englantilaisessa kartanossa maaseudulla.

Heidi ei ollut uskoa, että he olivat seurustelleet jo useamman vuoden tajuamatta, että olivat tavanneet vuosia aiemmin.

– Olimme olleet yhdessä neljä vuotta, kun saimme kuulla siitä, joten on mieletöntä ajatella, että emme ehkä koskaan olisi edes tajunneet tuota itse, Heidi totesi lehdelle.

– Ihmiset kertovat meille jatkuvasti, että tuon täytyy olla kohtaloa tai että tarinamme kuulostaa elokuvan käsikirjoitukselta!

Youtube

On ihanaa kuulla tällaisista sattumista, jotka vaikuttavat kuin kohtalon sanelemilta elämässä. Se saa minut aina uskomaan rakkauteen ja ihmeisiin.

Jaa tätä, jos olet samaa mieltä.