Palataan ajassa takaisin aina vuoden 1963 marraskuuhun saakka.
Nuori nainen nimeltä Julie Mannix asui tuolloin Philadelphiassa Yhdysvalloissa. Hän oli 19 vuotta vanha ja korviaan myöten rakastunut mieheen nimeltä Frank von Zerneck.
Mutta heidän suhteessaan oli yksi ongelma, jota he eivät osanneet ratkaista. Julien perhe, joka oli hyvin varakas, ei hyväksynyt nuorten suhdetta.
Eräänä päivänä Julie kävi gynekologilla rutiinitarkastuksessa. Kyseinen lääkäri oli perheen tuttu, joka oli toiminut myös Julien gynekologina vuosien ajan, mutta tällä kertaa hän teki yllättävän havainnon: Julie oli raskaana!
Hän ei kuitenkaan kertonut tästä Julielle mitään. Sen sijaan hän kertoi uutiset ensimmäisenä tämän äidille.
Julien perheessä avioliiton ulkopuolella tapahtunut raskaus oli täysin hyväksymätöntä. Samalla heidän piti kuitenkin muistaa, että abortit olivat tuolloin vielä laittomia.
Mitä Julien äiti ja isä siis tekivät? He päättivät pitää tytön raskauden salaisuutena myös tältä itseltään. Perhe keksi mitä erikoisempia selityksiä salatakseen raskauden Julielta. Kuukaudet kuluivat Julien isän ja äidin hioessa suunnitelmaansa: Lopulta he kertoivat tytölle, että tämän huonovointisuus johtuu masennuksesta.
Täten he saivat tytön vierailemaan psykiatrin luona ja passitettua tämän mielisairaalaan hoitoon. Ajatuksen taustalla oli se, että tuohon aikaan aborttien teko oli sallittua mielenvikaisten ihmisten kohdalla.
Se oli ensimmäinen kerta, kun Julie tajusi itse olevansa raskaana. Hän kieltäytyi tiukasti abortista ja halusi pitää lapsen.
Huhtikuun 19. päivänä vuonna 1964 pieni Aimee lopulta syntyi. Julie sai tavata tyttärensä vain nopeasti ennen kuin hänet pakotettiin allekirjoittamaan adoptiopaperit.
Julie oli todella epätoivoinen. Ainoa asia maailmassa, mitä hän halusi, oli olla yhdessä pienen tyttärensä kanssa. Kuinka kukaan voisi olla noin kamala ja voisi riistää lapsen äidiltään?!
Hän yritti kaikkensa löytääkseen lapsensa. Julie otti yhteyttä erilaisiin organisaatioihin kirkon sisällä pyrkiäkseen selvittämään, minne hänen tyttärensä oli annettu.
Toivoi jälleennäkemistä
Kuukaudet kuluivat ja hän sai aina vain saman vastauksen. Viranomaiset eivät saaneet luovuttaa mitään tietoja tyttöön liittyen Julielle. Hänen ainoa toiveensa oli, että Aimee olisi päätynyt hyvään kotiin.
Mutta hän ei koskaan luopunut siitä toivosta, että saisi vielä jonain päivänä tavata tyttärensä.
Koko tapaus jätti syvät traumat Julieen. Hän pääsi pois mielisairaalasta ja jatkoi etsimistään. Lopulta hän muutti New Yorkiin ryhtyäkseen näyttelijäksi.
Vuonna 1965 hän meni naimisiin Frankin kanssa ja joka vuosi huhtikuun 19. päivänä he juhlivat tyttärensä syntymäpäivää.
Missä tyttö oli?
Kävi ilmi, että tyttö oli adoptoitu hyvään perheeseen ja hän oli saanut nimekseen Kathleen Marie Wisler. Valitettavasti hänen adoptioäitinsä oli menehtynyt tytön ollessa vain 6-vuotias. Muutamaa vuotta myöhemmin myös hänen uusi isänsä menehtyi.
Kathleen kasvoi aikuiseksi ja tuli itse äidiksi. Hän oli saanut tietää oman historiansa ja halusi kovasti löytää biologisen äitinsä, jotta voisi saada edes jonkinlaisen yhteyden perheeseensä. Hän kääntyi sosiaaliviranomaisten puoleen löytääkseen Julien.
Silloin he saivat täysosuman – internetissä olevasta elokuvatietokannasta (IMDB.com) löytyi näyttelijä nimeltä Julie Mannix, joka oli Katheelnin äiti.
Löysi äidin internetistä
Hän katsoi tietokoneen näyttöä epäuskossa. Ruudulla oli vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen nainen, joka oli hänen äitinsä.
Samalla sivustolla oli listattuna myös tieto, että Julie oli mennyt naimisiin televisiotuottajan kanssa, jonka nimi oli Frank. Tämä oli tapahtunut vain vuosi Kathleenin syntymän jälkeen. Hän päätti ottaa rohkean askeleen, joka kääntäisi molempien perheiden elämän uuteen suuntaan.
Hän kirjoitti kirjeen biologisille vanhemmilleen. He saivat yhteyden ja alkoivat keskustella toistensa kanssa Skypen välityksellä.
”En voinut kuvitella, että voisin tuntea olevani jonkun lapsi enää ikinä. Nyt yllättäen ympärilläni onkin kaksi huomaavaista ja rakastavaa vanhempaa, jotka ovat huolissaan, kun lapseni sairastavat ja soittelevat minulle liki päivittäin kaiken maailman pienistä asioista”, Kathleen kertoi tunteikkaassa haastattelussa Redbook Magazinelle.
This is the story of the child I fought so hard to save.
Posted by Redbook Magazine on Tuesday, November 8, 2016
He löysivät lopulta toisensa Julien vanhempien järkyttävästä päätöksestä huolimatta. Ja nyt he todella tunsivat olevansa perhe.
Tässä voit nähdä Julien puhumassa kokemuksistaan, tapauksesta on myös kirjoitettu kirja:
Tämä oli todella koskettava tarina. Se myös todistaa, ettei ikinä elämässä ole liian myöhäistä yrittää löytää yhteyttä perheenjäsentesi kanssa, vaikka se olisikin joskus katkennut. Jaa tätä ystävillesi, jotta hekin voivat lukea Julien elämän traagisista koettelemuksista, sekä onnellisesta lopusta!
