Syöpäsairaan naisen munasarjat lakkasivat toimimasta – kuukausia myöhemmin ultrakuvasta paljastui ihme

Tahaton lapsettomuus on yleistynyt jonkin verran. Se johtuu osittain siitä, että lapsen hankintaa lykätään myöhäisempään ajankohtaan. Moni herää lapsitoiveeseen liian myöhään. Naisen hedelmällisyys lähtee selkeään laskuun noin 30 ikävuoden jälkeen.

Gemma Isaacs, 31, sai tietää sairastavansa rintasyöpää vuonna 2018. Brittinainen ei ollut koskaan tuntenut rinnassaan kyhmyä, mutta hän kävi säännöllisesti tutkimuksissa geenimutaation takia. 31-vuotias nainen koki elämänsä yllätyksen kuultuaan pysäyttävän diagnoosin.

Syöpädiagnoosi

Lapsista haaveillut pariskunta joutui tekemään muutoksia suunnitelmiinsa. Gemma kehotti miestään etsimään uuden kumppanin. Hän halusi miehensä voivan perustaa perheen lähitulevaisuudessa. Mies ei ottanut kumppaninsa sanomisia kuuleviin korviinsa. Tapauksesta on uutisoinut muun muassa The Epoch Times -sivusto.

Gemma aloitti syöpähoidot selättääkseen syövän. Hän teki kaikkensa auttaakseen kehoaan palautumaan hoidoista. Brittinainen ei aikonut luovuttaa unelmansa suhteen. Hän oli valmis taistelemaan perhehaaveensa vuoksi.

Selätti syövän

Gemma selätti rintasyövän heinäkuussa vuonna 2019. Kauan odotettua uutinen aiheutti samanaikaisesti surua. Lääkärin mukana naisen munasarjat olivat lakanneet toimimasta rankkojen syöpähoitojen takia. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että Gemma ei voisi saada lapsia. Gemma ei suostunut uskomaan lääkärin diagnoosia.

Pariskunta oli aina toivonut kaksi lasta. Gemma aloitti kuntoilemisen ja muutti ruokavaliotaan herättääkseen munasarjansa henkiin. Joulukuussa vuonna 2019 pariskunta sai kaikkein parhaimman joululahjan.

Positiivinen raskaustesti

Gemma teki positiivisen raskaustestin. Pariskunta odotti perheenlisäystä. Gemma synnytti terveen poikavauvan elokuussa vuonna 2020. Poika sai nimekseen Alfie. 

Gemma on nykyään todella aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Hän haluaa inspiroida muita ihmisiä ympäri maailman. Gemma on kertonut avoimesti syöpähoidoistaan ja perheen perustamisesta.

Lähetetään pariskunnalle paljon onnea perheenlisäyksestä!

Jaetaan tätä tarinaa kaikille ystäville!