Sisaret synnyttivät kaksoset samana päivänä – katso nyt taustalla oleva uskomaton tarina

Annie ja Joby Johnson olivat taistelleet jo useiden vuosien ajan.

Nyt he olivat viimein saamassa apua, jota niin kipeästi kaipasivat.

Pariskunta oli haaveillut perheen perustamisesta, mutta biologia asetti kuitenkin tikkuja rattaisiin heidän suunnitelmissaan.

Silloin Annien isosisko Chrissy oli kuitenkin keksinyt nerokkaan suunnitelmaan, kertoo Daily Mail.

kuva: Youtube

Annien isosiskolla oli kaksi omaa lasta, jotka olivat syntyneet ilman mitään isompia ongelmia. Nyt hän päätti tarjota apua sisarelleen tavalla, joka sai kaikkien leuat loksahtamaan.

Hänen tarjoamansa apu ei kuitenkaan ollut viimeinen yllätys jatkumossa, joka sai pian koko perheen hämmästymään.

Kun Chrissy näki pikkusiskonsa Annien joutuvan taistelemaan raskauden takia – taistelu oli kestänyt tuolloin jo vuosia – hänen sydämensä murtui.

Chrissy tiesi hyvin, miten suurta iloa perheen perustaminen ja omat lapset elämään antoivat – siksi hän toivoikin, että sisarensa saisi myös kokea saman jossain vaiheessa elämäänsä.

– Sitä oli musertavaa seurata vierestä. Kun tuli ilmi, että heillä on ongelmia raskauden kanssa… sitä oli mahdotonta seurata sivusta, Chrissy kertoo Daily Mailille.

Silloin hänen takaraivossaan syttyi ajatus. Hän päätti esitellä ajatuksensa Annielle: Chrissy tarjoutui toimimaan sijaisäitinä – jos Annie ja Joby haluaisivat kokeilla tätä tapaa saada oma lapsi.

Hän voisi kasvattaa kohdussaan sisarensa munasoluista syntyvän lapsen.

Annie ja Joby joutuivat todella pohtimaan tuota ehdotusta pitkään. Kyse oli tietysti isosta päätöksestä, mutta pian he päättivät käynnistää prosessin.

Chrissyn kohtuun asetettiin lääkäreiden toimesta kaksi hedelmöitettyä alkiota ja koska Annie oli samassa kiertovaiheessa, myös häneen asetettiin kaksi alkiota. Tämä oli lääkäreiden tapa antaa viimeinen mahdollisuus hoidoilla, että Annie voisi synnyttää itse biologisella tavalla.

Pian molemmat sisaret alkoivat tuntea oireita – He olivat molemmat raskaina! Ensi alkuun kumpikaan ei kuitenkaan uskaltanut uskoa sitä todeksi.

Lääkäreiden tekemä löytö Annien kohdusta ensimmäisessä ultrakuvassa shokeerasi hänet välittömästi.

– Ensiksi lääkärit näkivät vauvan. Sitten he siirtyivät hieman eri suuntaan ja löysivät jotain sen takaa, jolla oli myös pieni syke. Sitten oli vielä vuorossa Chrissy, Annie kertoo lehdelle.

kuva: Youtube

Kyllä vain, koska myös isosisko oli saanut saman hoidon, kävi ilmi, että myös hän odotti kaksosia! Uskomatonta. Viiden vuoden taistelu ja kamppailu muuttui yhdessä hetkessä täysin toiseen suuntaan. He eivät saisi yhtä, kahta tai kolmea lasta, vaan neljä!

Mutta ei siinä vielä kaikki. Tämän tarinan päätös on vielä odotettua parempi, sillä molempien sisarusten raskauden laskettuaika oli lääkärien mukaan samana päivänä!

Molemmat heistä synnyttivät keisarinleikkauksella lokakuussa 2013. Tuolloin Chrissy synnytti ensin, jotta Annie saisi nähdä omat kaksosensa ennen omaa synnytystään.

Pienet pojat nimeltä Charlie ja Tommy syntyivät täysin terveinä.

kuva: Youtube

Sitten oli Annien vuoro. Vain hetkeä myöhemmin he toivottivat tervetulleiksi maailmaan suloiset kaksostytöt nimeltään Gracie ja Haddie. Vaikka lapset syntyivätkin eri naisista, niin biologisesti he ovat kaikki sisaruksia.

Lasten jännittävästä syntymisestä muodostui hetkessä upea kokemus koko perheelle ja siitä kirjoitettiin myös laajalti lehdissä.

– Me unelmoimme saavamme vauvan, mutta olimme aivan onnemme kukkuloilla saadessamme tuoda kotiin kaikki neljä lasta täysin terveinä, Annie kertoo.

Katso tapauksesta kertova video tästä:

Ongelmat raskauden kanssa ovat varmasti erittäin kivulias ja ahdistava kokemus. Monet tuntevat tuolloin häpeää, surua ja olonsa riittämättömiksi.

Juuri siksi olinkin niin onnellinen nähtyäni, miten tämä tarina päättyi: ja olen aivan varma siitä, että Annie ja Joby tulevat olemaan loistavat vanhemmat kaikille neljälle lapselleen!

Jaa tätä ihanaa artikkelia kaikille ystävillesi, jotta hekin saavat lukea iloisia uutisia!