Siamilaiset kaksoset leikattiin 6kk ikäisinä: Tältä he näyttävät nyt 14 vuotta myöhemmin

Siskokset Isabelle ja Abby syntyivät yli 10 vuotta sitten.

He poikkesivat kuitenkin muista tavallisista siskoksista siinä, että he olivat syntyessään kiinni toisissaan rinnasta ja vatsasta jakaen muun muassa maksan, suolistoa sekä osan muista sisukaluista.

Isabelle ja Abby Carlsenia on kutsuttu ja kutsutaan monesti yhä vieläkin ihmelapsiksi, jotka saivat osakseen paljon huomiota syntyessään Rochesterissa Yhdysvalloissa.

Identtiset kaksoset syntyivät kiinni toisissaan niin, että heidän rintansa ja vatsansa olivat yhdessä. Tyttöjen tila oli hyvin harvinainen ja juuri siksi heidän tapaustaan käsiteltiin myös mediassa laajalti.

Kuva: Youtube

Mutta huolimatta siitä, että Isabellen sydän oli syvällä Abbyn rinnassa ja tytöt jakoivat monia tärkeitä elimiä, niin lääkärit halusivat silti yrittää leikata siskokset irti toisistaan.

Lopulta heidän vanhempiensa, Jesse ja Amy Carlsenin, oli tehtävä päätös riskialttiista leikkauksesta, kertoo Star Tribune.

Ja vanhemmat vastasivat kyllä.

Niinpä toukokuussa 2006 ryhmä, joka koostui 17 kirurgista alkoi suorittaa haastavaa leikkausta. Operaatio kesti lopulta 12 tuntia ja piti sisällään useita kriittisiä hetkiä, kuten tyttöjen jakaman maksan leikkaaminen.

Vanhemmille odotus oli pitkä, mutta onneksi kaikki sujui kuitenkin toivotulla tavalla ja molemmat tytöt selvisivät leikkauksesta.

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10156688545925380&set=a.10150602874800380&type=3

Nyt, 14 vuotta myöhemmin, molemmat siskokset ovat täysin terveitä ja elävät normaalia teinityttöjen elämää. He harrastavat voimistelua, heillä on paljon ystäviä ja molemmat pitävät opiskelusta.

Tytöt eivät itse enää pysty edes käsittämään, että ovat olleet joskus täysin kiinni toisissaan.

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10157735373825380&set=a.10150602874800380&type=3

– Katselemme toisiamme peilistä huoneessamme iltaisin ja mietimme, miten kukaan voi edes sekoittaa meitä toisiimme, he sanovat.

Tuosta huolimatta on kuitenkin selvää, että tyttöjen välillä on hyvin voimakas side ja leikkauksesta sekä siihen liittyvistä vaaroista huolimatta he ovat mieleltään yhä täysin erottamattomia.

– Me tykkäämme kulkea ostoksillakin käsi kädessä – se on ehkä vähän outoa, Isabelle ja Abby kertovat CBS Newsille.

https://static.xx.fbcdn.net/rsrc.php/v3/yM/r/afk-8279vNB.png

Näitä tyttöjä kutsuttiin ihmeeksi jo heti syntymän jälkeen ja samoin myös leikkauksen jälkeen.

Upeaa nähdä, että he voivat näin hyvin. Paina peukkua ja jaa tätä, jos olet samaa mieltä.