Päiväkodin henkilökunta kirjoitti viestin pojan vatsaan tussilla – äiti raivostui ymmärrettyään syyn

Jokainen pienten lasten vanhempi tietää sen, miten tärkeää on tuntea omien lasten olevan esikoulussa tai päiväkodissa turvallisisissa käsissä. Tämä vaatii hyvää kommunikaatiota molempiin suuntiin.

Yksinhuoltajaäiti Heather Chisum kuvitteli löytäneensä täydellisen eskarin pienokaiselleen, mutta sai pian huomata olevansa väärässä.

Kun Floridalainen kahden lapsen äiti Heather Chisum oli hakemassa lapsiaan päiväkodista, hän kuvitteli kaiken olevan ihan normaalisti.

Kotona valmistautuessaan vaihtamaan vaippoja pitkän päivän jälkeen, hän huomasi kuitenkin päiväkodin henkilökunnan kummallisen teon poikansa kehossa.

Äiti raivostui nähtyään, mitä hänen pojalleen oli tehty.

Pienen pojan vatsaan oli kirjoitettu nimittäin tussilla jotain. Kyse ei myöskään ollut mistään lapsen omasta piirtelystä iholleen, vaan se oli päiväkodin lähettämä viesti kotiin äidille.

– Äiti, minulla ei ole vaihtovaippoja.

Jonkinlaisella tussilla kirjoitettu teksti oli niin tiukassa, että äiti joutui pesemään pojan vatsaa useita kertoja ennen kuin se alkoi irrota.

Äiti raivostui teosta

Yksinhuoltajaäiti ei voinut ymmärtää päiväkodin ratkaisua ja kääntyi raivoissaan Facebookin puoleen kysyäkseen muilta, oliko hän yksin ajatustensa kanssa.

– Okei… tarvitsen apua. Olenko oikeassa, kun olen vihainen tästä? Vai ylireagoinko minä? Tarvitsen mielipiteitänne, sillä olen huomenna ryntäämässä päiväkotiin ja mietin mitä sanoa, hän kirjoittaa.

– Joka päivä kun haen Finin ja Milon, he (henkilökunta) jättävät lyhyen viestin Milon lounasrasiaan. Siinä kerrotaan, miten poika on voinut päivän aikana, milloin vaipat on vaihdettu ja tarvitseeko hän esimerkiksi pesua. He olivat ilmeisesti kirjoittaneet edelliseen viestiin vaippojen olevan lopussa, mutta en ollut huomannut sitä.

Saadakseen viestin menemään perille, henkilökunta päätti kirjoittaa samaisen viestin siis pojan vatsaan tussilla.

Ei ensimmäinen kerta

Facebookiin jakamassaan kirjoituksessa Heather-äiti kertoo, ettei kyse ollut myöskään ensimmäisestä kerrasta, kun päiväkodin hoitajat tekivät näin.

– KIRJOITTAKAA HÄNEN VAIPPAANSA, TAI MITEN OLISI, JOS VAIN SANOISITTE ASIASTA?! Ja mikäkö parasta? TÄMÄ EI OLLUT EKA KERTA, äiti paljastaa.

– He ovat tehneet saman aiemminkin muutama kuukausi sitten.

Äitiryhmään jaettu viesti keräsi nopeasti paljon huomiota ja monet muut äidit olivat sitä mieltä, että Heatherin pitäisi tehdä asiasta valitus ja kantelu viranomaisille.

– Tee virallinen valitus ja ilmoitus. Tuo ei ole OK tai hyväksyttävää. Olen niin vihainen! Sinä olet ihan tavallinen ihminen, jolla on paljon kiirettä elämässä. On helppoa unohtaa tai ohittaa pieniä asioita vahingossa – mutta olisi ollut monta helpompaa ja parempaa keinoa muistuttaa sinua siitä, eräs käyttäjä kommentoi.

Päiväkoti vastaa

WLS 10 -uutiskanavan mukaan päiväkoti puuttui asiaan ilmoituksen jälkeen ja kyseinen henkilökunnan jäsen ei ole enää töissä koululla.

– Tässä tapauksessa henkilökuntamme jäsen toimi ammattikuntamme etiikan mukaan väärin. Koulu on puuttunut asiaan ja kyseinen henkilö on irtisanottu työpaikastaan. Teemme parhaillaan kaikkemme varmistaaksemme tarvittavien protokollien olevan toiminnassa, jotta mitään vastaavaa ei voisi enää koskaan tapahtua uudestaan, laitoksen johtaja Cindy Carter Decosta kertoo tiedotteessa.

Voit katsoa tapauksesta kertovan uutisvideon tästä: