Nuoren hammaslääkärin isällä on Downin oireyhtymä – hänen rehellinen kertomuksensa leviää kulovalkean tavoin

Maailma on täynnä ennakkoluuloja sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka poikkeavat normeista millään tavalla. Yksi usein aliarvioitu ryhmä ovat ihmiset, joilla on Downin oireyhtymä.

Heidän on vaikeampi saada töitä ja monet kuvittelevat oireyhtymän takia heillä olevan vaikeuksia lähes kaikissa elämän osapuolissa, kuten esimerkiksi ihmissuhteissa.

Nämä ovat tietysti pelkkiä ennakkoluuloja sekä stereotypioita. Syyrialainen Sader Issa haluaa nyt muuttaa tämän ajattelutavan. Hän on nuori hammaslääketieteen opiskelija, jonka on kasvattanut Down-isä. Omien sanojensa mukaan Sader ei voisi olla ylpeämpi isästään.

Nyt hän haluaakin särkeä myytin siitä, että Down-ihmiset olisivat jollain tapaa tavallisia vanhempia huonompia.

Tällaista on kasvaa Down-isän lapsena

Nyt laajalle internetissä levinneellä videolla Sader kertoo oman tarinansa siitä, millaista oli kasvaa isän kanssa, jolla on Downin oireyhtymä. Hänen koskettavat sanansa ovat liikuttaneet jo tuhansia ihmisiä ympäri maailman.

– Läpi koko elämäni hän on ollut suurin tuki ja turvani aina, kun olen sitä tarvinnut, hän kertoo Syrian Society for Social Developmentin videolla.

Issa myös kertoo, ettei olisi muuttanut elämässään tai nuoruudessaan mitään toisin, vaikka joku olisi sellaisen mahdollisuuden tarjonnut.

Issan mukaan hänen Jad-isänsä on hukuttanut pojan rakkauteen sekä huolenpitoon siitä päivästä lähtien, kun hän syntyi. Oireyhtymästään huolimatta isä teki kaikkensa, jotta Issa saisi samanlaisen lapsuuden ja nuoruuden kuin kaikki muutkin lapset.

https://www.instagram.com/p/CMrHLc1FyM6/

Vaikka Issa myöntääkin Downin oireyhtymän tehneen joistain asioista haastavampia, hänen isänsä ei koskaan antanut oireyhtymän pysäyttää itseään tai käyttänyt sitä syynä siihen, että olisi laiminlyönyt lapsiaan millään tavalla.

– Minä olen todella ylpeä isästäni, poika toteaa onnellisena.

Hienoa, että tästäkin asiasta puhutaan ja on upeaa nähdä nuorimies, joka todella on ylpeä omasta isästään oireyhtymästä huolimatta. Ole hyvä ja jaa tätä tärkeää sanomaa, jotta useammat saavat lukea siitä!