Naisen valtava raskausvatsa peittyi mustelmista – lääkäri kutsui hoitajat paikalle nähtyään ultrakuvan

Nykyään yhä useampi pariskunta kärsii lapsettomuudesta. Tahaton lapsettomuus kuormittaa parisuhdetta. Onneksi on olemassa erilaisia hoitokeinoja, joiden avulla raskaaksi tuleminen voi helpottua huomattavasti.

Gullermina Garcialla oli vaikeuksia tulla raskaaksi esikoistyttären syntymisen jälkeen. Pariskunta oli aina unelmoinut kahdesta lapsesta. Gullermina ja Fernnado kävivät lääkärin luona kartoittamassa tilanteen. Hedelmöityshoitojen ansiosta Gullermina tuli raskaaksi

32-vuotias äiti oli onnensa kukkuloilla tehtyään positiivisen raskaustestin. Alkuraskaus sujui melko samalla tavalla kuin esikoistyttären kohdalla. Pariskunta yllättyi huomattuaan, kuinka nopeasti Gullerminan raskausvatsa kasvoi. Ei mennyt kauan ennen kuin vatsaan ilmestyi mustelmia.

Valtava raskausvatsa

Odottava äiti hakeutui lääkärin vastaanotolle. Lääkäri halusi varmistaa sikiön tilanteen ultraäänikuvalla. Lopulta ultrakuva kuitenkin paljasti yllättävän totuuden.

Lääkäri ei voinut uskoa silmiään nähtyään ultrakuvan. Hän huusi hoitajille tarvitsevansa apua. Hoitajat kiirehtivät paikalle katsomaan, mistä oli kyse.

Kuva: Youtube / Let me know (kuvakaappaus)

Ultrakuva

Valtavan vatsan sisällä kasvoi yhteensä viisi lasta. Pariskunta oli kuullut, että hedelmöityshoitojen yhteydessä on suurempi todennäköisyys saada kaksoset tai kolmoset. Kukaan ei ollut kertonut siitä mahdollisuudesta, että pariskunta voisi saada viitoset.

Se on tavallista, että viitosten kohdalla synnytys käynnistetään aikaisemmin kuin tavallisesti. Gullermina sai vakavan infektion raskauden viimeisellä kolmanneksella. Lääkärit eivät halunneet käynnistää synnytystä ennen kuin äiti oli toipunut. Lääkärit pitivät huolta odottavasta äidistä sekä syntymättömistä viitosista.

Kuva: Youtube / Let me know (kuvakaappaus)

Viitoset

Gullermina synnytti viisi lasta. Viitosten syntymä oli ensimmäinen koko Utahin Yliopistollisen sairaalan historiassa. Pariskunta sai kolme tyttöä ja kaksi poikaa.

Gullermina ja Fernando ottivat vastasyntyneet lapset avosylin vastaan. Fatima, Esmeralda, Marissa, Jordan ja Fernando pääsivät viikon sisällä syntymästä kotiin tapaamaan sisarustaan. Gullermina ja Fernando ovat onnellisia kuuden lapsen vanhempia.

Katso video tästä:

Raskaus muuttaa naisen vartaloa monella eri tavalla. Se on aivan käsittämätöntä ajatella, että naisen keho pystyy kantamaan viitosia.

Lähetetään suuret onnentoivotukset koko perheelle!