Nainen vaati töykeitä teinityttöjä käyttäytymään elokuvissa – päiviä myöhemmin tyttöjen äiti etsi hänet käsiinsä

Kaikilla perheillä ei ole mahdollisuutta käydä elokuvissa rahatilanteen, tai muiden menojen takia.

Rebecca Boyd halusi viedä tyttärensä elokuviin katsomaan Disneyn Tuhkimo -elokuvaa. Boydin mies oli vastikään jäänyt työttömäksi, joten perheen oli jatkossa priorisoitava menonsa.

Rebecca tiesi, että hänellä ei olisi hetkeen varaa käydä elokuvissa tyttärensä kanssa.

Rebecan ja hänen tyttärensä elokuva-ilta ei kuitenkaan sujunut aivan suunnitelmien mukaan, sillä heidän takanaan istuvat nuoret aiheuttivat ongelmia koko elokuvan ajan.

Kaksi teini-ikäistä tyttöä käyttäytyi erittäin huonosti elokuvasalissa. He olivat kovaäänisiä ja potkivat edessään olevia tuoleja.

Nyt maailmalla leviää tieto siitä, mitä elokuvan jälkeen tapahtui.

Sen sijaan, että Rebecca olisi saanut nauttia illasta 12-vuotiaan tyttärensä kanssa, niin teini-ikäiset nuoret onnistuivat pilaamaan tämän erityisen illan.

Rebecca käski tyttöjä lopettamaan häiritsemisen, jotta hän voisi nauttia elokuvasta tyttärensä kanssa. Tytöt eivät välittäneet Rebeccan kommentista, vain jatkoivat samalla tavalla elokuvan loppuun asti.

Epäonnistunut elokuva-ilta sai yllättävän päätöksen

Tytöt eivät osoittaneet minkäänlaista kunnioitusta muita elokuvassa olevia kohtaan. Elokuvan jälkeen, Rebecca kertoi tytöille, miten heidän käyttäytymisensä oli vaikuttanut muiden iltaan.

Tytöt kertoivat tapahtuneesta veljelleen, joka sitten kertoi asiasta heidän äidilleen.

Rebecca ei osannut kuvitella, että tyttöjen äiti puuttuisi asiaan.

Tyttöjen äiti Kyesha Smith Wood, ei kuitenkaan voinut jättää asiaa sikseen ja päätti hyödyntää sosiaalista mediaa löytääkseen Rebecan.

Kyesha kirjoitti tapahtuneesta Facebook päivityksen, jotta olisi suurempi mahdollisuus tavoittaa Rebecca.

– Tyttöjen hävytön ja epäkunnioittava käytös ei ollut millään tavalla hyväksyttävää ja he ovat sinulle anteeksipyynnön velkaa, kirjoittaa Kyesha Facebook päivityksessään.

– Olemme mieheni kanssa pyytäneet tyttäriämme kirjoittamaan sinulle kirjeen. Haluamme tarjota teille teidän seuraavan elokuva-illan.

– Jos tämä kyseinen päivitys koskee sinua, niin kirjoitathan minulle mahdollisimman pian.

Kyesha jakoi päivitystään eri sivustoille ja päivitys oli myös luettavissa Jeffersonin piirikunnan seriffin Facebook-sivustolla.

Päivityksestä tuli viraali ja se tavoitti viimein toivotun henkilön, eli Rebecca Boydin.

– Tapahtuneella on ollut positiivinen vaikutus tyttöihin, kertoo Kyesha.

– Tytöt tietävät, että tällainen käytös ei ole hyväksyttävää, kertoo Kyesha ABC:n mukaan.

Kyesha ihailee Rebeccan suhtautumista ja on kiitollinen siitä, että hän hyväksyi tyttöjen anteeksipyynnöt.

Perheiden erityinen yhteys

Rebecca puuttui tyttöjen huonoon käytökseen, kun kukaan muu ei tehnyt niin.

Tämä tarina oli erittäin opettavainen ja oli hienoa, että tämä tarina sai onnellisen lopun.

Tapahtuneen jälkeen, nämä perheet ovat ystävystyneet ja viettäneet paljon aikaa keskenään.

Rebecalla ja Keyshalla on erityinen side, sillä molemmat uskovat vanhanaikaiseen kasvatustapaan. Jos lapsi tekee jotain väärin ja vanhempi ei ole paikalla, niin on aikuisen tehtävä puuttua asiaan.

Tämä tarina on osoitus hienosta vanhemmuudesta! Jaa tämä artikkeli, jos olet samaa mieltä.