Nainen adoptoi vauvan, jota kukaan ei halunnut – 27 vuotta myöhemmin poika pääsi kuittamaan ”velkansa”

Ingeborg McIntosh joutui käymään läpi kivisen polun adoptoidakseen poikansa Jordanin.

Jordan oli vasta pieni vauva, kun McIntosh otti hänet huostaansa sijaisäidin roolissa. Seuraavien neljän vuoden aikana nainen kävi pitkän taivuttelun läpi Jordanin biologisen äidin kanssa siitä, että saisi adoptoida pojan virallisesti.

Biologinen äiti ei kutienkaan alkuun ollut halukas ratkaisuun. Kun ajan myötä kukaan muu perhe ei kuitenkaan osoittanut kiinnostusta Jordanin adoptiota kohtaan, McIntosh sai toivomansa luvan.

– He asettivat pojan syliini ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä, hän kertoo.

Yli 20 vuotta myöhemmin adoptioäidin ja pojan välinen side sai kuitenkin dramaattisen käänteen.

Yhdysvaltalainen Ingeborg McIntosh on toiminut elämänsä aikana sijaisäitinä yli 125 lapselle, mutta yksikään muu heistä ei vienyt hänen sydäntään samalla tavalla kuin pieni poika nimeltä Jordan.

Jordan saapui sijaisperheeseen jo pienenä vauvana, mutta hänen biologinen äitinsä ei halunnut antaa Ingeborgin adoptoida tätä virallisesti. Biologisen äidin mielestä olisi ollut parempi, jos Jordan olisi päässyt tummaihoiseen tai eri etnisestä taustoista tulevien vanhempien perheeseen.

Skarmavbild 2016-01-22 kl. 10.43.15
Kuvakaappaus: Youtube / KLN

Sijoituksen aikana Jordanille ei kuitenkaan löytynyt uutta pysyvää kotia mistään, joten kun poika oli 4-vuotias, Ingeborg McIntosh perheineen sai viimein virallisesti luvan adoptoida hänet omakseen.

– Hän oli alusta lähtien osa perhettämme, ihan sama mitä muut ajattelevat, Ingeborg sanoo.

Jordan sai rakastavan perheen, joka oikeasti halusi hänet ja nuoren pojan lapsuus oli onnellinen. Vuodet vierivät ja hänestä varttui esimerkillinen nuorimies.

Skarmavbild 2016-01-22 kl. 11.01.50
Kuvakaappaus: Youtube / KLN

Pysäyttävä uutinen 20 vuotta myöhemmin

Yli 20 vuotta myöhemmin perhe sai ikävän uutisen, kun Ingeborg McIntoshilla diagnosoitiin polykystinen munuaistauti.

Diagnoosi oli pysäyttävä, sillä ainoa mahdollinen hoitomuoto oli lääkäreiden mukaan se, että Ingeborgille löydettäisiin jostain ajoissa hänelle sopiva munuainen.

Skamavbild 2016-01-22 kl. 11.19.28
Kuvakaappaus: Youtube

Koska luovutusjonot olivat pitkät, eikä sopivan luovuttajan löytyminen mitenkään varmaa, vaikutti tilanne epätoivoiselta ja synkältä.

Tuolloin Jordan päätti, ettei hän voinut vain seisoa sivussa ja katsoa, kuinka häntä koko elämän rakastanut ja hänestä pienestä pitäen huolehtinut äiti kärsi. Jordan kävi äitinsä selän takana sairaalassa testattavana voidakseen tietää, sopisivatko hänen munuaisensa tälle.

Tulokset paljastivat käsittämättömän ilouutisen: Jordan oli kuin olikin sopiva luovuttaja.

– Minusta tuntuu, että tämä oli minun tarkoitukseni elämässä, Jordan sanoo.

– Toivon voivani tehdä vielä enemmän hänen hyväkseen vanhetessani, mutta toistaiseksi tämä on vähintä, mitä voin tehdä.

Halusi osoittaa kiitollisuutta

Ingeborg suorastaan vaati, ettei poika saisi luovuttaa toista munuaisistaan hänelle, mutta Jordan ei ottanut hänen sanojaan kuuleviin korviinsa.

Hän piti pintansa ja lopulta vain muutamaa päivää ennen äitienpäivää hän luovutti munuaisen äidilleen.

Skarmavbild 2016-01-22 kl. 11.19.40
Kuvakaappaus: Youtube

Jordanin puhuessa äidistään on selvää, miten paljon hän rakastaa ja välittää tästä sekä arvostaa Ingeborgin tekemiä uhrauksia hänen eteensä.

– Kaikki se, mitä hän on tehnyt minun eteeni jo pienestä pitäen… halusin vain antaa edes jotain hänelle takaisin ja näyttää oikeasti sen, miten paljon arvostan ja välitän hänestä, Jordan sanoo kyyneleet silmissään.

Jordan toivoo itse, että jakamalla oman ja perheensä tarinan, he voivat innoittaa myös muita hyviin tekoihin. Koskaan ei ole liian myöhäistä osoittaa kiitollisuuttaan toiselle.

Voit katsoa tapauksesta kertovan uutisvideon tästä: