Murtunut äiti piti kuolleena syntynyttä poikaa sylissä – 2 tuntia myöhemmin tapahtui ihme

Australialainen Kate Ogg ja hänen aviomiehensä David olivat kamppailleet jo kolmen vuoden ajan yrittäen saada lasta. Lopulta he saivat viimein kuulla odottamansa hyvät uutiset, jotka toivatkin perheelle tuplasti iloa: he odottivat kaksosia!

Nuo kaksi pientä ihmettä päättivät kuitenkin saapua maailmaan jo raskausviikolla 27. ja Katen ennen aikainen synnytys johti lopulta järkyttäviin komplikaatioihin.

Toinen lapsista – Jamie – syntyi kuolleena. Samassa hetkessä parin elämän onnellisin aika muuttui silmän räpäyksessä tragediaksi.

Kate ei voinut uskoa tai käsittää kuulemaansa lapsestaan. Hän pyysi lääkäreiltä lupaa saada pitää poikaa sylissään, vaikka tämä olikin syntynyt ”kuolleena” ilman sykettä. Kukaan heistä ei kuitenkaan olisi osannut edes arvata, mitä tapahtui, kun tuo eloton pienokainen pääsi äitinsä lähelle.

Kuva: YouTube / Baby Fun

Vakavia komplikaatioita synnytyksessä

Kate synnytti maaliskuussa 2010 kaksoset Emilyn ja Jamien. Jamie syntyi ensimmäisenä ja hänen siskonsa Emily vain kaksi minuuttia myöhemmin.

Välittömästi synnytyksen jälkeen hoitajien laitteisto alkoi pitää hälyttävää ääntä Jamie-pojan maatessa täysin hiljaa ja liikkumattomana. Lääkärit tiesivät jonkin olevan pahasti pielessä ja kun Kate huomasi huoneen muuttuneen hiljaiseksi ihmisten kerääntyessä hänen poikansa ympärille, hän tajusi jonkin olevan pahasti pielessä.

Lääkärit tekivät kaikkensa 20 minuutin ajan yrittäen pelastaa Jamien hengen, mutta lopulta heidän oli pakko luovuttaa ja todeta, etteivät he saaneet elotonta poikaa enää takaisin hereille.

Daven ja Katen maailma romahti välittömästi, mutta vaikka heidän poikansa sydän ei lyönytkään, niin tuore äiti halusi edes hetken pidellä tätä sylissään.

– Näin hänen haukkovan henkeä, mutta lääkärit sanoivat, ettei sillä ollut merkitystä. Otin Jamien syliini lääkäriltä ja pyysin kaikkia poistumaan huoneesta. Hän oli jääkylmä ja minä halusin vain lämmittää häntä, Kate kertoo Daily Mailille.

Kuva: YouTube / Baby Fun

Lääkärit pitivät toivottomana

Kate pyysi aviomiestään ottamaan paidan pois ja kiipeämään sänkyyn hänen vierelleen, jotta he voisivat yhdessä pitää pienen poikansa lämpimänä.

Äiti piteli Jamieta sylissään rintaansa vasten kahden tunnin ajan. Hän halasi ja silitteli poikaa ja puhui hänelle, kuin tämä olisi elossa. Kate kertoi pojalle, että hänen siskonsa Emily voi hyvin ja odotti innolla, että pääsisi tapaamaan kaksi minuuttia vanhemman isoveljensä.

Jamie vaikutti haukkovan henkeä aina silloin tällöin, mutta lääkärit vakuuttivat vanhemmille, että kyse oli vain reflekseistä, eikä vanhempien pitäisi erehtyä luulemaan pojan olevan enää elossa.

Pariskunta oli yrittänyt saada lapsia jo vuosien ajan, eivätkä he voineet kestää ajatusta siitä, että Jamie olisi kuollut. He eivät kuitenkaan vielä tuossa kohtaa tienneet, että myöskään heidän poikansa ei ollut vielä luovuttanut, vaikka lääkärit niin luulivat.

Facebook / Facts about life

Poika alkoi hengittää

Oltuaan ihokontaktissa äitinsä kanssa lähes kahden tunnin ajan Jamien alkoi yllättäen hengittää säännölliseen tahtiin. Aluksi kate ei uskonut sen voivan olla totta ja jopa lääkärit olivat yllättyneitä huomattuaan pojan palanneen elävien kirjoihin.

Snopes

– Onneksi minulla on hyvin vahva ja hyvin viisas vaimo. Hän toimi vaistojensa varassa ja jos hän ei olisi tehnyt näin, niin Jamie ei luultavasti olisi elossa.

Tapaus oli todellinen ihme, mutta kiitos Katen ja Davidin osoittaman rakkauden, heidän poikansa selvisi hengissä.

Todellinen ihme

Vietettyään jonkin aikaa sairaalassa molemmat kaksoset pääsivät lopulta kotiin vanhempiensa kanssa.

Snopes

Nyt tuosta perheen ikimuistoisesta hetkestä on kulunut jo 10 vuotta. Se oli päivä, jolloin he olivat menettää rakkaan poikansa. Sekä Jamie että Emily ovat nyt terveitä nuoria lapsia, jotka tekevät vanhempansa ylpeiksi ja iloisiksi joka päivä.

Kate ja David pelkäsivät pitkään synnytyksen jälkeen sitä, että Jamielle olisi aiheutunut pysyviä aivovammoja hänen pitkän tajuttomuutensa takia, mutta poika on kuitenkin näyttänyt toipuneensa täysin ja hän onkin nyt vanhemmille pysyvä muistutus siitä, että ihmeitä todella tapahtuu.

Katso lisää perheen tarinasta tästä: