Lasten äidistä julkaisema tyly kuolinilmoitus järkyttää: ”Maailma on parempi paikka ilman häntä”

Kun puhutaan lehdissä julkaistavista kuolinilmoituksista, sinulla on käytössäsi vain rajoitettu määrä merkkejä. Siksi onkin erityisen tärkeää valita sanansa tarkasti ja oikein. Lehden kuolinilmoitukseen tai hautakiveen valitut sanat osuvat kuitenkin monien lukijoiden sekä ohikulkijoiden silmiin. Ne voivat muodostaa jollekulle ainoan kuvan siitä, millainen tuo ihminen oli elämänsä aikana.

Osa kuolinilmoituksista voi olla niin vaikuttavia, että ne voivat saada sekä sukulaiset että täysin tuntemattomat ihmiset liikuttumaan sekä puhkeamaan kyyneliin. Näin ei kuitenkaan käynyt kahden lapsen äiti Kathleen Dehmlowin kohdalla.

Hänen kuolinilmoituksensa julkaistiin paikallislehdessä pian naisen kuoleman jälkeen. Tavanomaisten kauniiden sanojen sekä kaipauksen sijaan teksti oli kuitenkin tyly ja kylmä viesti, joka sai monet reagoimaan voimakkaasti.

Yhdysvaltain Minnesotassa asunut Kathleen Dehmlow kuoli maaliskuun 31. vuonna 2018 ollessaan 80-vuotias.

Tyly viesti kuolinilmoituksessa

Hänen kuolinilmoituksensa julkaistiin paikallislehti Redwood Falls Gazettessa muutamaa päivää kuoleman jälkeen. Ilmoituksen sanavalinnat sekä ”objektiivisuus” nostivat sen kuitenkin viraaliksi internetissä, jossa se on jakanut ihmiset kahteen leiriin.

Kuolinilmoitus alkaa kuten useimmat muutkin, eli se kertoo missä ja milloin henkilö oli syntynyt ja kuollut sekä nimeää lähisukulaisia.

Kuva: YouTube / The View

– Kathleen syntyi 19.3.1938 Springfieldissä Minnesotassa. Hänen vanhempiensa nimet olivat Gertrude sekä Joseph ja hänen lapsensa olivat Gina ja Jay, kuolinilmoituksessa kerrotaan.

Seuraavat rivit ilmoituksessa saivat kuitenkin monet lukijat vetämään kahvit väärään kurkkuun, sillä seuraava osio piti sisällään tekstiä, jollaista kuolinilmoituksissa harvoin näkee.

”Eivät jää kaipaamaan”

Näin 80-vuotiaana kuolleen Kathleenin lehdessä julkaistussa kuolinilmoituksessa luki:

Hän hylkäsi lapsensa Ginan ja Jayn Clementsissä asuvien vanhempiensa, herra ja rouva Joseph Schunkin, kasvatettaviksi. Kathleen kuoli 31.3.2018 Springfieldissä ja kohtaa nyt viimeisen tuomionsa. Gina ja Jay eivät jää kaipaamaan häntä, sillä he ymmärtävät, että maailma on parempi paikka ilman häntä.

Hylkäsi lapsensa

Ilmoituksen viimeiset rivit järkyttivät monet lukijoista, eikä siksi kestänyt kauaa ennen kuin se oltiin jaettiin jo internettiin kuvan muodossa.

Kuolinilmoituksen sisältö nousi nopeasti keskusteluun sekä otsikoihin ympäri maata ja päätyi lopulta jopa The View -keskusteluohjelman aiheeksi.

Kuva: YouTube / The View

– Mikäli kuolinilmoitus pitää tosiaan paikkansa, niin hänellä oli ilmeisesti suhde lankonsa kanssa ja hän jätti omat lapsensa perustaakseen uuden perheen. He eivät koskaan päässeet sen yli, yksi panelisteista kertoo ohjelmassa.

https://youtu.be/UaMn3F0OU0g