Kovia kokenut perheenäiti näytti surulliselta ja väsyneeltä – käy läpi täydellisen muodonmuutoksen

Kulunut vuosi oli 56-vuotiaalla Terrillä hyvin rankka. Se myös näkyi hänen olemuksessaan sekä ulkonäössään.

Perhe oli vastikään muuttanut vieraalle paikkakunnalla. Terri tunsi itsensä ulkopuoliseksi vieraassa kaupungissa, eikä hän jaksanut pitää itsestään huolta. Terrrin mies vietti paljon aikaa töissä ja lapset olivat jo sen ikäisiä, että he olivat pian jo muuttamassa pois kotoota.

Perheenäiti vietti päivänsä pitkälti koiriensa kanssa, mutta valitettavasti kaksi koiranpentua menehtyi melko pian muuton jälkeen. Terri oli hieman masentunut, sillä hän ei pitänyt kokemistaan muutoksista. Perheenäiti näytti jatkuvasti väsyneeltä sekä surulliselta, vaikka hän yritti pysyä kasassa perheensä vuoksi.

Hän kaipasi positiivista muutosta, joten hän otti yhteyttä Christopher Hopkinsiin saadakseen lisää itsevarmuutta ja elämäniloa.

Kuva: Youtube

Asiantuntijan käsittelyssä

Christopher Hopkins on tunnettu amerikkalainen kampaaja sekä stylisti, jonka videokanava ”The Makeover Guy” on saavuttanut suuren suosion internetissä.

Hopkins auttaa asiakkaitaan löytämään itsensä uudestaan. Monet asiakkaat ovat pysyneet samassa turvallisessa hiustyylissä vuosikausia, mutta Hopkinsin käsittelyssä he muuttuvat täysin ulkonäöllisesti sekä sisäisesti.

Positiivinen muodonmuutos vaikuttaa myös henkiseen hyvinvointiin. Kuuluisan stylistin asiakkaat ovat poistuessaan salongista paljon iloisempia ja itsevarmempia kuin ennen muodonmuutoksen alkua.

Kuva: Youtube

Muodonmuutos

Hopkins onnistui jälleen loihtimaan asiakkaalleen uuden tyylin, joka kuvastaa perheenäidin uutta ajanjaksoa. Terri näyttää todella kauniilta ja hienointa tässä on se, että hän on tyytyväinen itseensä katsoessaan peiliin.

Tämä muodonmuutos oli perheenäidille hyvin tärkeä sekä ulkoisten että sisäisten tekijöiden kannalta. Terri on nyt muodonmuutoksen jälkeen paljon itsevarmempi ja iloisempi. Muodonmuutos ei tietenkään vie hänen murheitaan kokonaan pois, mutta tämä toimi käännekohtana hänen elämässään.

Tämä kokemus oli hänen mielestään todella positiivinen.

– En näytä enää kodittomalta, sanoi Terri videolla.

Katso video:

Aivan mahtava tarina! 

Jaa tämä mieletön tarina kaikille ystävillesi!