Aivot esillä syntyneen vauvan piti kuolla tunneissa – äiti luotti vaistoihinsa, joka johti historialliseen ihmeeseen

Raskausaika on tuleville vanhemmille hyvin tunteikasta, mutta samalla pelottavaa aikaa. Raskaana oleva nainen käy säännöllisesti ultraäänitutkimuksissa, mutta synnytyksen aikana voi kuitenkin tapahtua ihmeitä.

Lucas-poika sai lääkäriltä kuolemantuomion jo heti synnyttyään. Pojalla on hyvin harvinainen aivovamma, jonka takia hänen aivonsa kasvavat kallon ulkopuolella.

Hän on ainut lapsi maailmassa, joka selvisi hengissä synnytyksestä kyseisen aivovamman kanssa. Lucas on seitsemän kuukauden ikäinen taapero, joka on hämmästyttänyt monia ihmisiä ympäri maailman.

Kehitysvamma

Maria sai tietää jo raskauden alkuvaiheessa, että sikiöllä oli vakava sairaus. Lääkäri suositteli häntä tekemään abortin, mutta Maria luotti omaan vaistoonsa. Hän pelkäsi kuitenkin pahinta, sillä kukaan ei tiennyt tarkalleen vauvan tilanteesta.

Marialla oli jo entuudestaan kolme tytärtä. Hän teki lapsilleen jo raskauden aikana selväksi, että heidän veljensä tilanne näytti melko huonolta. Perhe rukoili usein poikavauvan puolesta.

Lääkärit olivat aivan ihmeissään pojan tarinasta, sillä yksikään lapsi ei ole elänyt kauemmin kuin muutaman tunnin ajan. Perhe pysyi kuitenkin koko ajan toiveikkaina, sillä he uskoivat poikansa selviävän.

– Hän on hyvin ainutlaatuinen, kertoo lääkäri Tim Voguel haastattelussa.

Ihme tapahtui

Synnytyksen jälkeen siskokset saivat viettää tunteikkaan hetken veljensä kanssa. Lääkäri ei ollut kovinkaan optimistinen, joten siskokset hyvästelivät veljensä jo kaiken varalta.

Lucas- poika syntyi muuten terveenä, jonka takia hän selvisi haastavasta synnytyksestä. Pojalle tehtiin erilaisia toimenpiteitä. Lucas vietiin melko nopeasti leikkaukseen, jossa hänen aivonsa peitettiin ihosiirteellä.

Hän joutuu varmasti vielä tulevaisuudessa leikkaukseen, kun hänen kallonsa on kasvanut täysikokoiseksi. Lucas on taistellut hengestään jo pienestä pitäen. Toivotaan kuitenkin, että perheen tulevaisuus on huomattavasti onnellisempi.

– Se on hienoa olla todistamassa lääketieteen ihmeitä, sanoo lääkäri Tim Voguel.

Lähetetään yhdessä voimia Lucakselle ja hänen koko perheelleen!

Jaa tämä artikkeli, jos toivot pojan parantuvat!