Aivosyöpää sairastava 4-vuotias sai koronaviruksen omalta äidiltään: ”Vanhempien pahin painajainen”

4-vuotias Matteo Ferruzzi sairastui helmikuun aikana. Hänen äitinsä Jennifer luuli sen olevan tavallinen kausi-influenssa. Pojalla oli päänsärkyä ja vatsakipua. Äiti oli siinä uskossa, että kivut helpottaisivat pian.

Jennifer ei osannut odottaa, että kyseessä olisi painajaismainen sairaus. Pojan oireet voimistuivat ja hänen kuntonsa romahti äkillisesti. Äiti huolestui pojastaan ja vei hänet sairaalaan tutkittavaksi, tiedottaa Fox News.

Aivokasvain

Sairaalassa selvisi, että pojalla oli aivokasvain. Äidin elämä romahti siinä hetkessä. Hän ei ollut varautunut kuulemaan lääkäriltä pysäyttävän diagnoosin.

Lääkärit totesivat, että heidän oli tehtävä kiireellinen leikkaus helpottaakseen kallonsisäistä painetta. Pojalla oli pieni mahdollisuus selvitä riskialttiista leikkauksesta.

”Se oli hirvein yö koko elämäni aikana. Se oli jokaisen vanhemman pahin painajainen”, kertoo Jennifer Ferruzzi haastattelussa.  

Kuva: GoFundMe

Matteo selvisi leikkauksesta ja hänet kotiutettiin sairaalasta. Hän sai kemoterapiaa syövän selättämiseksi.

Koronavirustartunta

Ei mennyt kauan ennen kuin Jennifer sai koronavirustartunnan ja joutui karanteeniin. Jennifer epäilee saaneensa tartunnan sairaalasta.

”Se oli vaikeaa sairastaa olohuoneessa ja kuulla hänen äänensä toisessa huoneesta”, kertoo Jennifer Ferruzzi haastattelussa WGNTV -sivuston kanssa.

Matteo sai myös koronavirustartunnan, jonka takia hän ei pystynyt jatkamaan syöpähoitoja. Jennifer toivoo voivansa tarinallaan lisätä tietoisuutta aivokasvaimen oireista. Hän kehottaa vanhempia viemään lapsensa lääkäriin omituisten oireiden ilmaannuttua.

”Se on parempi olla varma kuin surullinen”, sanoo Jennifer.

Perhe ja ystävät ovat aloittaneet rahankeräyksen pojan hyväksi. Matteo aloittaa syöpähoidot uudestaan tervehdyttyään koronaviruksesta.

Toivotaan, että Matteo selättää sekä koronaviruksen että syövän!

Jaetaan tätä tärkeää sanomaa kaikille!